Tähän kaikkeen hallitus esittää lisää rahaa – soten valinnanvapauteen lisää 100 miljoonaa, valtio pienentää lainanottoaan 1,3 miljardilla

1:36img
Julkaistu 29.05.2018 12:52
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Hallitus on julkistanut vuoden ensimmäisen lisätalousarvioesityksensä, joka annetaan eduskunnan käsittelyyn tänä torstaina 31. toukokuuta. Hallitus esittää lisää rahaa erityisesti sote-uudistuksen järjestelyihin, liikennehankkeisiin sekä osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi.

Video: Luottamuskriisi on ohi, hallituksen johtohahmot vakuuttivat tämän kuun alussa

Näistä jälkimmäiseen ehdotetaan kertaluonteisten nopeiden koulutustoimenpiteiden aloittamista 60 miljoonalla eurolla. Lisäksi julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin ehdotetaan yhteensä 29 miljoonan euron lisäystä, josta 24 miljoonaa euroa kohdentuisi yrityslähtöisten työvoimakoulutusten lisäämiseen ja 5 miljoonaa euroa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseksi käynnistettäviin kasvupalvelupilotteihin.

Liikennehankkeista rahakkain esitys liittyy Valtatie 4:n Oulu–Kemi-hankkeeseen. Oulujoen siltojen uusimiseen ehdotetaan 15 miljoonaa euroa.

Helsingin Keski-Pasilan keskustakorttelin kehittämiseen liittyvän länsiraiteen rakentamiseen ehdotetaan 8,8 miljoonan euron valtuuden korotusta 40 miljoonasta eurosta 48,8 miljoonaan euroon, jotta hanke saadaan viimeisteltyä.

Soten valinnanvapauspilotteihin 100 miljoonaa lisää 

Hallitus esittää 200 miljoonan euron valtuutta sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen valinnanvapauspilottien rahoitukseen. Vuosille 2018–2021 olisi luvassa 100 miljoonaa euroa lisää.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan "pilottien tarkoituksena on tukea vaiheistettuna valinnanvapauslain toimeenpanoa osana sote-uudistusta ja toimia siten osaltaan maakuntien muutostukena".

Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt jo varsinaiseen talousarvioon sisältyneen 100 miljoonan euron rahoituksen jaosta 15. toukokuuta. Pilotit voidaan käynnistää, jos lait valinnanvapaudesta hyväksytään.

Lisäksi sotehankkeisiin sijoitetaan noin 20 miljoonaa euroa, niistä 15 miljoonaa maakuntien perustamiseen liittyvän ICT:n muutoksen toimeenpanoon ja tietojärjestelmien konsolidointikustannuksiin.

Maakuntatieto-ohjelman kustannuksiin ehdotetaan 1,4 miljoonaa euroa ja uudistuksen toimeenpanoa tukevien palveluiden hankintaan 2,5 miljoonaa.

Poliisille lisää kalustoa EU-puheenjohtajuuskaudelle

Poliisin välttämättömiin kalusto- ja välinehankintoihin ehdotetaan 2,719 miljoonan euron lisämäärärahaa. Lisähankinnat liittyvät Suomen vuoden 2019 EU-puheenjohtajuuskauteen.

Keski-Suomen poliisin toiminnan turvaamiseksi Jyväskylän poliisivankilan sisäilmaongelmien aiheuttamia lisäkustannuksia kompensoidaan 569 000 euron lisärahoituksella. Laivaliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ehdotetaan 300 000 euron lisämäärärahaa satamien valvontakamerajärjestelmien parantamiseen.

Veroista tulossa 172 miljoonaa euroa lisää

Kohentunut työllisyys ja kuluttajien luottamus talouteen saivat hallituyksen nostamaan verotuloarviotaaan. Etenkin arvonlisä- ja autoverojen tuottoarvio kasvoi. Myös päästökauppatuloja arvioidaan kertyvän 90 miljoonaa euroa aiemmin budjetoitua enemmän.

Varsinaisten tulojen 1,7 miljardin euron lisäys ja määrärahojen 381 miljoonan euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2018 lisätalousarvioesitys vähentää valtion nettolainanoton tarvetta 1,3 miljardilla eurolla. Syynä on Suomen Vientiluotto Oy:n ennenaikainen lainojen takaisinmaksu. Valtion nettolainanotoksi arvioidaan tänä vuonnanoin 1,7 miljardia euroa.

Kansantalouden tilinpidon mukaiseen valtiontalouden alijäämään tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta, valtioneuvosto kertoo. Vuoden lopussa valtionvelan määrän arvioidaan olevan noin 108 miljardia euroa, eli noin 46 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Muut hallituksen esitykset

Opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan ehdotetaan lisättäväksi 2 miljoonaa euroa luku- ja kirjoitustaidon koulutuksiin ja suomen tai ruotsin kielen koulutuksiin vapaan sivistystyön oppilaitoksissa.

Ehdotetaan lisättäväksi 2 miljoonaa euroa pilotteihin, joilla madalletaan oppimateriaalikustannuksia lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisessa koulutuksessa käynnistetään pilotti, jossa luodaan malli alan vaihdon täsmäkoulutuksiin. Koulutusta voidaan lisäksi kohdentaa myös heikkojen perustaitojen varassa olevien osaamisen parantamiseen. Pilotin toteuttamiseen ehdotetaan lisättäväksi 16 miljoonaa euroa.

ICT-alan ja muiden työvoimapula-alojen osaajien korkeakoulututkintoihin johtavien tai korkeakoulututkintojen osista koostuvien opintojen toteuttamiseen ehdotetaan 10 miljoonan euron lisäystä.

Pitkään perhevapailla olleiden henkilöiden paluuta takaisin työelämään tuetaan pilotilla, jossa perhekeskuksien yhteydessä on tarkoitus tarjota ura- ja työnhakuvalmennusta. Tätä toimintaa varten ehdotetaan 1 miljoonan euron määrärahaa.

Hallitus käynnistää Digiaikakauden taidot -ohjelman aikuisille, tavoitteena digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistaminen. Eriarvoisuuden lisääntymisen ehkäisemiseksi ja kansalaisten perustaitojen vahvistamiseksi lisätään matalan kynnyksen koulutusta kaikenikäisille henkilöille, joilla on heikot perustaidot sekä puutteita esimerkiksi monilukutaidossa tai digitaidoissa.

Tavoitteena on työllistymisedellytysten parantuminen sekä perustaitotason nostaminen ja taitojen päivittäminen digitaaliseen aikaan. Ohjelmaan varataan yhteensä 7 miljoonan euron rahoitus. Tarjonnan lisäys toteutetaan vapaan sivistystyön oppilaitosten kautta ja yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien, kansalaisjärjestöjen ja muun kolmannen sektorin kanssa.

Maantien 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien ramppien parantamiseen ja liikennevaloliittymien rakentamiseen Meyerin telakan liikenteen sujuvoittamiseksi ehdotetaan noin 3,4 miljoonan euron määrärahaa. Valtatien 12 Eura—Raijala tieosuuden liittymien ja geometrian parantamiseen ehdotetaan noin 4,4 miljoonan euron määrärahaa.

Kantatie 68 Pietarsaaren eritasoliittymän rakentamiseen ehdotetaan 3,1 miljoonan euron määrärahaa.

Maantie 5013 Kuhasalontien parantamisen toteuttamiseen ehdotetaan 4,64 miljoonaa euroa.

Malmin korvaavien kenttien kehittämiseen ehdotetaan 2 miljoonan euron siirtomäärärahaa.

Maatalouden toimintaedellytyksiä turvataan

Energiaverotukeen ehdotetaan 25 miljoonan euron lisäystä. Lisäys perustuu hallituksen päätökseen tukea syksyn 2017 vaikeista sadonkorjuuolosuhteista kärsiviä maatalouden harjoittajia. Tuella kompensoidaan kohonneita kone- ja kuivatuskustannuksia.

Maatilatalouden kehittämisrahastoon tehtävään siirtoon ehdotetaan 10 miljoonaa euroa.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n oman pääoman korottamiseen ehdotetaan 15 miljoonan euron lisäystä. Se käytetään uuden teknologian siirtorahaston perustamiseen yhdessä Euroopan investointirahaston ja yksityisten pääomasijoittajien kanssa.

Terrafame Group Oy:n toimintamandaattia laajennetaan kattamaan Terrafame Oy:n omistamisen lisäksi laajemmin kaivos- ja akkuklusteriin liittyviä omistus- ja kehitystehtäviä, ja sen nimeksi muutetaan Suomen Malmijalostus Oy. Tähän liittyen yhtiötä ehdotetaan pääomitettavaksi 46 miljoonalla eurolla.

Vastaavasti tuloutettaisiin aiemmin Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle myönnetyn kaivosrahoitusohjelman sijoittamattomat 16 miljoonan euron varat sekä peruutettaisiin aiemmin vuosien 2016–2017 talousarvioissa Suomen Teollisuussijoitus Oy:n pääomitukseen budjetoitu 30 miljoonan euron määräraha.

Puolustusvoimille 3,5 miljoonaa

Ulkoministeriölle ehdotetaan 5,1 miljoonaa euroa lähetystöjen korjauksiin sekä muutto- ja vuokrakustannuksiin.

Puolustusvoimien toimintamenoihin ehdotetaan sotilastiedustelulaista aiheutuviin laite- ja tietojärjestelmäkustannuksiin 3,4 miljoonan euron lisäystä sekä laista aiheutuviin henkilöstömenoihin 90 000 euron lisäystä.

Jurmo-veneluokan korjaamiseen annetaan 6 miljoonan euron valtuus, joista 2 miljoonaa käytetään tänä vuonna.

Peruskoulufoorumin tasa-arvoiseen peruskoulun tavoitteiden ja toimien toimeenpanoon ehdotetaan osoitettavaksi 10 miljoonaa euroa hallinnonalan sisäisenä siirtona. Kokonaisuus kuuluu osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeeseen.

Suomen Tietotoimistolle (STT) ehdotetaan kertaluontoista 1,5 miljoonan euron tukea uutistoimintojen turvaamiseen murrosvaiheessa.

Kimolan kanava -hankkeen valtion osuuteen ehdotetaan lisäystä yhteensä 5,2 miljoonaa euroa. Lisäys johtuu ennakoitua suuremmista rakennuskustannuksista.

Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvarahastojen toimintakuluihin ehdotetaan 3,5 miljoonan euron määrärahalisäystä. Määräraha kohdistuu työttömyysturvan aktiivimallin toimeenpanoon.

Varsinaisen kehitysyhteistyön valtuutta ehdotetaan korotettavaksi 14,4 miljoonalla eurolla. Korotus liittyy Turkille annettavan pakolaisavun koordinointivälineen (Refugee Facility for Turkey) toiseen rahoitusosuuteen ja Suomen kansalliseen osuuteen siinä. Varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoja ehdotetaan korotettavaksi 7,7 miljoonalla eurolla, joka kohdistetaan Irakin ja Syyrian tukemiseen.

Ehdotetaan valtuutta tehdä tarjouskilpailun perusteella sitoumuksia tuen myöntämisestä voimalaitoksille keskimäärin 1,4 terawattitunnin sähkön vuosituotannon perusteella uudessa uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön preemiojärjestelmässä. Tarkoituksena on järjestää vuonna 2018 tarjouskilpailu, jonka voittaneet uusiutuvan sähkön hankkeet tulisivat tuotantoon aikaisintaan arviolta vuonna 2020.

Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidan perusnäyttelyn uudistukseen ehdotetaan 300 000 euroa.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus