Tänne hallitus laittaa rahaa: "Odotettua herkkua"

Hallituksen talousarvioesityksessä suunnataan satoja miljoonia euroja teiden ja raiteiden korjaukseen. Myös esimerkiksi Ruutikankaan ampumaurheilukeskus saa lisärahaa.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo budjettiesitykseen sisältyvän lähes 900 miljoonan euron investointikokonaisuuden teihin, raiteisiin ja infraan eri puolilla Suomea. 

Rahoitusta ehdotetaan muun muassa Karjalanradan kehittämiseksi ja valtatie viiden yhteysväliin Leppävirta–Kuopio parantamiseksi. Orpon hallitus on budjettiriihessä ehdottanut sille 11 miljoonan euron määrärahaa ensi vuodelle.

Karjalanradan kehittämiselle ehdotetaan ensi vuodelle 90 miljoonan euron valtuutta ja 10,5 miljoonaa euroa määrärahaa. Tavoitteena on parantaa Karjalanradan toimintavarmuutta ja kapasiteettia. 

Investointiohjelman puitteissa ehdotetaan rahoitusta muun muassa seuraaville hankkeille:

-    Maantie 642:lle Äänekosken siltaan esitetään 15 miljoonan euron valtuutta ja 1 miljoonan euron määrärahaa. 
-    Rantaradan kehittäminen -hankkeen valtuutta esitetään tarkistettavaksi 50 miljoonalla eurolla ja myönnettäväksi 17 miljoonan euron määräraha. 
-    Valtatie 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola -hankkeelle esitetään 122 miljoonan euron valtuutta ja 1 miljoonan euron määrärahaa. 
-    Valtatie 21 Palojoensuu–Maunu-hankkeelle esitetään 30 miljoonan euron valtuutta ja 1 miljoonan euron määrärahaa. 
-    Valtatie 23 Karvion kohdan hankkeelle esitetään 14 miljoonan euron valtuutta ja 1 miljoonan euron määrärahaa. 
-    Valtatie 5 Leppävirta–Kuopio-hankkeen käynnistämiseen vuodelle 2025 esitetään myönnettäväksi 11 miljoonan euron määräraha. 
-    Valtatie 12 Mankala–Tillola-hankkeelle esitetään 92 miljoonan euron valtuutta ja 1 miljoonan euron määrärahaa. Määrärahan käytön edellytyksenä on Lahden seudun MAL-sopimuksen allekirjoittaminen.
-    Valtatie 8:n parantamiseen Kokkolan kohdalla esitetään 13 miljoonan euron valtuutta ja 1 miljoonan euron määrärahaa hankkeen 1. vaiheen toteuttamiseen. 
-    Tiesuunnitelman laadintaan valtatie 8:n leventämiseksi välillä Bäckliden–Brännbacken esitetään 0,4 miljoonan euron määrärahaa. 
-    Vaasan satamatien tiesuunnitelman laadintaan esitetään 0,5 miljoonan euron määrärahaa. 
-    Karjalanradan kehittämiseen esitetään 90 miljoonan euron valtuutta ja 10,5 miljoonan euron määrärahaa.
-    Valtatie 8:n ja Vaasan yhdystien (seututie 724) kehittämisen 1. vaiheelle esitetään 31 miljoonan euron valtuutta.
-    Suupohjan radan korjaamiseen välillä Seinäjoki–Kaskinen esitetään 15 miljoonan euron valtuutta sekä 1 miljoonan euron määrärahaa hankkeen suunnitteluun ja osittaiseen toteuttamiseen.

"Odotettua herkkua"

Kokoomuksen itäisen Suomen kansanedustajien Marko Kilven, Markku Eestilän ja Karoliina Partasen mukaan panostukset ovat "kauan ja kovasti odotettua herkkua Itä-Suomelle", joka on joutunut täysin poikkeukselliseen asemaan rajan hiljenemisen myötä ensin koronapandemian ja sitten Venäjän hyökkäyssodan myötä.

– Tällä hankkeella parannetaan merkittävästi tieosuuden turvallisuutta, sujuvuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta ja matka-aikoja, Kilpi, Eestilä ja Partanen kommentoivat tiedotteessaan.

– Näillä toimilla on konkreettinen merkitys Itä-Suomen kasvulle ja elinvoimalle.

Liikennehankkeet rahoitetaan vaalikauden aikana toteutettavan määräaikaisen 4 miljardin investointiohjelman puitteissa. Nämä investointimenot eivät lisää valtion velanottotarvetta hallituskauden aikana.

Ampumaurheilukeskukselle miljoona lisäapua

Hallitus esittää ensi vuoden valtion budjettiin lisäksi miljoonan euron lisäavustusta Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalle Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle. 

Ruutikuntien hallituksen puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula sanoo olevansa äärimmäisen iloinen Ruutikankaalle esitettävästä lisämiljoonasta.

– Aseenkäyttö ja ampuminen on kansalaistaito ja varautuminen kansalaisvelvollisuus, minkä tärkeys korostuu erityisesti näinä aikoina. Siksi nyt panostetaan ampumaratoihin, Simula kommentoi tiedotteessaan.

Hänen mukaansa investointiraha mahdollistaa alueen loppuun rakentamisen ja kehittämisen vastaamaan niin eri ampumalajien harrastajien kuin viranomaisten tarpeita. 

Kolmen vuoden päässä siintää myös Ruutikankaalle myönnetyt niin kutsutut kaikkien lajien EM-kilpailut, joihin odotetaan 2000 kilpailijaa eri puolilta Eurooppaa.

Lue myös:

    Uusimmat