Tähän on tultu: Meemit ovat jo suositumpia kuin Jeesus

jeesus
Hakukoneen mukaan Jeesus on suosittu hakusana erityisesti pääsiäisen ja joulun aikaan.Shutterstock
Julkaistu 29.10.2016 14:32

MTV LIFESTYLE

Googlen hakuaiheita analysoiva Google Trends -palvelu osoittaa, että meemeistä on tullut hiljattain hakusanana suositumpia kuin Jeesuksesta.

Ensimmäisen kerran meemit ylittivät hakusanallaan Jeesuksen viime toukokuussa. Siitä lähtien meemien hakumäärä on kasvanut hiljalleen. Jeesus-hakusanaa käytetään erityisen paljon pääsiäisen ja joulun aikoihin.

hakumäärät meemi

Hakusanojen suosio vuodesta 2011 tähän päivään.

Hakuanalytiikassa on toinenkin silmiinpistävä yksityiskohta: Suomi on yksi vähemmistöön kuuluvista maista, joissa meemejä haetaan selkeästi useammin.

kiinnostus meemi

Suomen lisäksi muun muassa Australiassa ja Kreikassa haetaan useammin meemejä.

Lähteet: Cnet, Google Trends

Mikä kielimuuri? Siro korvalaite kääntää vieraan kielen omalle äidinkielelle.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Google