Tähän taloon Veijo Baltzar houkutteli lukioikäisiä tyttöjä "kulttimaisiin olosuhteisiin" – yli 300 neliön miljoonalukaali oli myynnissä aiemmin tällä viikolla

Kirjailija ja kulttuurineuvos Veijo Baltzar, 77, vangittiin aiemmin tällä viikolla Helsingin käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. 

Vangitsemisvaatimuksissa epäillyn rikoksen, eli törkeän ihmiskaupan, tapahtuma-ajaksi on kerrottu kummankin epäillyn osalta 1.1.2016–30.9.2019. Tekopaikoiksi on merkitty Helsinki ja Tammisaari.

Helsingin Sanomat kirjoitti tänä aamuna julkaistussa jutussaan, että Baltzar olisi manipuloinut ja lähennellyt teatteriyhteisöönsä kuuluneita alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia ja houkuttellut heitä asumaan kotiinsa kulttimaisiin olosuhteisiin.

Silminnäkijät olivat kertoneet Iltalehdelle aiemmin tällä viikolla, että Baltzarin tontilla oli liikuskellut nuoria naishenkilöitä "mystisissä" 1800-luvun asuissa.

Talo Tammisaaressa 343 neliön lukaali

Baltzarin kotitalo Tammisaaressa oli myynnissä vielä aiemmin tällä viikolla, mutta myynti-ilmoitus poistettiin tiistaina, ennen Baltzarin torstaista vangitsemista. 

Yli 300-neliöistä lukaalia myytiin 1 080 000 eurolla ja Oikotien myynti-ilmoituksessa taloa kuvataan "poikkeuksellisen vaikuttavaksi, oman rauhan tarjoavaksi merenrantakiinteistöksi."

Baltzar kiistää syyllisyytensä

Baltzarin tapauksen tutkinnanjohtaja ei ole kommentoinut vangitsemista MTV Uutisille. Baltzar itse kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Samaan aikaan Baltzarin kanssa vangittiin myös nainen, joka on ollut aktiivisesti mukana SDP:n toiminnassa.

Lue myös:

    Uusimmat