Tähden valinnasta myös kritiikkiä, toinen paraurheilija hämmästeli – "En voi olla kommentoimatta"

37590071
Leo-Pekka Tähti valittiin Vuoden urheilijaksi 2016 oltuaan sitä ennen vahva ehdokas kahdessa aiemmassakin äänestyksessä.Lehtikuva
Julkaistu 20.01.2017 15:25

MTV SPORT

Rovaniemeläinen vammaislumilautailija Matti Suur-Hamari ottaa Facebook-päivityksessään kantaa vammaisurheilun asemaan Vuoden urheilija -äänestyksessä.

Suur-Hamarin teksti on vastaus Ilta-Sanomien keskiviikkona julkaisemaan kommenttiin, jossa Marko Lempinen nostaa puheenaiheeksi sosiaalisen paineen sekä vammaisurheilun rinnastamisen muuhun huippu-urheiluun, kun Vuoden urheilijaksi kruunattiin tänä vuonna pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti.

– Yleensä en ota kantaa urheilujournalismin julkaisuihin, mutta nyt koen, että en pysty olemaan kommentoimatta tätä julkaisua, huomauttaa Suur-Hamari.

Suur-Hamari kritisoi muun muassa Ilta-Sanomien kommentin asennetta vammaisurheilijoiden jokapäiväistä elämää kohtaan. Vuonna 2009 moottoripyöräonnettomuudessa loukkaantunut Suur-Hamari toteaa, ettei vammaisen ihmisen elämä ole vaikeaa.

– Se on erilaista niin kuin kaikkien meidän muidenkin erikokoisten ja -näköisten ihmisten elämä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Ilta-Sanomien artikkelissa esiin nostetaan myös Vuoden urheilija -valinnan kriitikoiden mielipide siitä, että tuleeko vammaisurheilija palkita samassa kategoriassa kuin terveet urheilijat. 

– Mielestäni kommentti on naurettava. Jokainen voi mielestäni istua kelaustuoliin ja koittaa mihin aikaan se kello pysähtyy sadalla metrillä, kirjoittaa Suur-Hamari. 

– Mielestäni on hieman turhaa arvioida eri lajien välisiä suorituksia keskenään, koska jokainen huippu-urheilija tekee uskomattoman määrän työtä päästäkseen pisteeseen, jossa menestystä alkaa tulla.

Suur-Hamari tukee Tähden valintaa Vuoden urheilijaksi sataprosenttisesti.

– Toista tälläistä urheilijaa ei Suomesta tällä hetkellä löydy, kirjoittaa Suur-Hamari vedoten Tähden olympiakultiin.

Lumilautacrossissa kilpaileva rovaniemeläinen Suur-Hamari on saavuttanut muun muassa vuonna 2015 paracrossin MM-kultaa.

11:00img

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu