On kuitenkin riski, että kaikki tahdonvastaista hoitoa tarvitsevat eivät sitä saa, sanoo ylilääkäri.
Tahdonvastaiseen sairaalahoitoon määräämiselle täytyy olla tiukat ehdot, sillä hoidossa rajoitetaan aina ihmisen perusoikeuksia, sanoo Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen.
– Henkilökohtaisella vapaudella ja koskemattomuudella on perustuslain suoja. Niiden rajoittaminen täytyy olla tarkasti ja täsmällisesti määritelty.
Karisen mukaan hoitoon määräämisen ehdot eivät voi olla nykyistä löysemmät.
– Kriteereitä ei voi höllentää tai muuten mennään helposti mielivallan puolelle.
Viime viikolla Helsingin keskustassa väkijoukkoon ajaneen miehen epäillään törmänneen ihmisiin tahallaan. Mies oli aiemmin ollut pakkohoidossa, ja hänet on siirretty nyt poliisin suojista terveysviranomaisten huostaan. Yliajossa kuoli yksi ja loukkaantui useita ihmisiä.
Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, saavatko muille vaaraksi olevat ihmiset liikkua liian vapaasti. Asia nousi keskusteluun myös viime vuoden joulukuussa, kun nuori mies ampui Imatralla kolme naista. Miehellä oli aiempaa väkivaltarikostaustaa ja mielenterveysongelmia, poliisi kertoi.
Kotiutetaanko sairaalahoidosta liian varhain?
Tahdonvastaiseen psykiatriseen sairaalahoitoon määrätään ihmisiä yhä harvemmin, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastosta. Vuonna 2015 lähetteitä tehtiin noin 5 000 kappaletta 25–64-vuotiaille, kun vielä vuosituhannen vaihteessa määrä oli yli 7 000.
Kuopiossa sijaitsevan Niuvanniemen sairaalan ylilääkärin Kari Ojalan mukaan yhtenä syynä voi olla se, että psykoosia pystytään nykyään hoitamaan aiempaa paremmin avohuollon puolella.
Ojala pitää hyvänä kehityksenä sitä, että pakkohoitoa käytetään mahdollisimman vähän. Hänen mukaansa on kuitenkin riski, että kaikki tahdonvastaista hoitoa tarvitsevat eivät sitä saa.
– Kun psykiatrisia sairaalapaikkoja on vähennetty ja akuuttiosastoilla on kiire, on vaara tulkita, ettei potilas tarvitse psykiatrista sairaalahoitoa, vaikka saattaisikin tarvita.
Tämä voi johtaa siihen, että potilas jää ilman asianmukaista hoitoa tai tulee toistuvasti lyhyille tehottomille hoitojaksoille, Ojala sanoo.
Karinen sanoo törmänneensä samaan ilmiöön. Hänen mukaansa Mielenterveyden keskusliittoon tulee paljon yhteydenottoja omaisilta, joiden läheinen on pakkohoitokierteessä.
– Silloin tulee miettineeksi, että kotiutetaanko ihmisiä liian kevyin perustein, että sairastunut vaatisikin tehokkaampaa ja intensiivisempää valvontaa.
Varhaiset matalan kynnyksen palvelut ratkaisu
Karinen ei näe, että tahdonvastaisen hoidon lisääminen olisi ratkaisu vakavien mielenterveysongelmien hoitamiseen. Hän pitää nykyisiä hoitoon määräämisen ohjeita hyvinä.
Huomiota pitäisi Karisen mukaan kiinnittää avohuollon palveluiden toimintaan ja vakavien mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn. Näin voitaisiin välttää tilanteita, joissa tahdonvastaista hoitoa tarvitaan, hän lisää.
– Mitä aikaisemmin ja mitä matalammalla kynnyksellä palveluihin pääsee, sitä harvemmin ongelmat pääsevät kriisiytymään ja pahenemaan.