Helsingin Taidehallin säätiön entisen johtajan epäillään käyttäneen säätiön varoja yli 247 000 euron edestä omiin menoihinsa vuosina 2014–2021, kertoo Patentti- ja rekisterihallitus (PRH). Summa perustuu säätiön tekemään selvitykseen.
Säätiö teki entisen johtajansa epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä tutkintapyynnön poliisille joulukuussa 2021. Tällöin epäiltiin, että rahasumma olisi yli 100 000 euroa. Poliisi on tutkinut asiaa muun muassa törkeänä kavalluksena.
PRH:n selvityksen perusteella säätiön hallitus on laiminlyönyt säätiölain säännöksiä erityisesti säätiön hallinnon järjestämisessä sekä kirjanpidon ja varainhoidon valvonnassa.