Taksikuski jyräsi auton asiakkaansa nilkan päälle – ajoi paikalta hälyttämättä apua

7:48img
Riittääkö taksilain korjaussarja palauttamaan järjestyksen alalle, pohdittiin viime syksynä Uutisaamussa.
Julkaistu 12.01.2021 22:10
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Taksikuski tuomittiin sakkoihin tämän ajettua asiakkaansa nilkan päälle ja ajettua pois paikalta Espoossa viime maaliskuussa.

Taksikuski oli kuljettamassa uhria ja tämän ystävää baarista näiden määränpäätä kohti. Taksista ulos mennyt uhri oli humalan ja liukkauden vaikutuksesta kaatunut maahan niin, että hänen kummatkin jalkansa jäivät auton alle. Humalatilansa takia uhri oli kertomansa mukaan maannut maassa viidestä kymmeneen minuuttiin samalla, kun hänen ystävänsä selvitti taksimatkan maksamista auton sisällä.

Taksi oli tilanteessa lähtenyt liikkumaan eteenpäin ja ajanut puoliksi nilkan päälle ennen kun uhri sai vedettyä jalkansa pois alta.

Uhri oli huutanut kuskin ajaneen jalan päältä, mutta osapuolilla oli tästä erimielisyyttä. Lopulta taksikuski lähti autosta nousematta ja apua tarjoamatta tai kutsumatta ajamaan paikalta. Uhri hälytti ystävänsä kanssa paikalle ambulanssin ja pääsi sairaalaan.

Taksikuski ei uskonut kertomusta

Oikeudessa taksikuski kyseenalaisti kokonaan väitteen jalan päälle ajosta, kertoen uutena kertomuksena uhrilla olleen kävelysauvat ennen taksiin nousua. Hän epäili jalan vamman syntyneen ennen taksireissua. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt väitteelle näyttöä, sillä lääkärin lausunto ja muut todisteet pikemminkin puhuivat miehen kertomusta vastaan.

Vuonna 1966 syntynyt mies tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä 40 päiväsakkoon, mikä tämän tuloilla tarkoitti 240 euron seuraamusta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuoreimmat aiheesta

Taksit