Demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris teki valintansa viikonlopun haastattelukierroksen jälkeen. Varapresidenttiehdokas tuo demokraattien vaalikamppailuun syrjäseutujen ääntä liberaalilla politiikalla höystettynä.
Lue myös: Kamala Harris valitsi varapresidenttiehdokkaansa
Tim Walz, 60, on ollut Minnesotan kuvernööri vuodesta 2018 lähtien. Ennen poliittista uraansa Walz työskenteli yli 20 vuotta aliupseerina maavoimien kansalliskaartissa ja yläkouluikäisten maantiedon opettajana ja jalkapallovalmentajana.
Niin sanottu tavallinen ura ennen politiikkaa yhdistettynä Walzin maanläheiseen persoonaan ennakoidaan vetoavan keskilännen äänestäjiin. Juuri heitä kalifornialaislähtöinen juristi Kamala Harris tarvitsee taakseen.
Alun perin Walz on kotoisin Nebraskan osavaltiosta. Toisin kuin muut presidentti- ja varapresidenttiehdokkaat, Walz on opiskellut julkisissa yliopistoissa.
Ensimmäisen kerran Walz astui politiikkaan yli nelikymppisenä vuonna 2006. Silloin hän nousi Yhdysvaltain kongressiin republikaanien maina pidetyltä maaseutualueelta ja istui kongressiedustajana lopulta 12 vuotta päihittäen republikaanit kerta toisensa jälkeen.
Muihin varapresidenttiehdokkaisiin verrattuna Walzilla onkin paljon kokemusta ja verkostoja Capitol Hilliltä, mistä on presidentillekin hyötyä omien aloitteiden eteenpäin ajamisessa.
Walzin valintaa ei puolla kotiosavaltio, ei ainakaan yhtä voimakkaasti kuin kakkosvaihtoehdon, Josh Shapiron johtama Pennsylvania.
Minnesota on tyypillisesti muutenkin kallistunut demokraateille. Vuoden 2020 vaaleissa 52,3 prosenttia minnesotalaisista äänesti demokraatteja ja 45,3 prosenttia republikaaneja. Vuoden 1932 jälkeen Minnesotan valitsijamiehet ovat antaneet äänensä republikaanien presidenttiehdokkaalle vain kolmesti: vuosina 1952 ja 1956 Dwight D. Eisenhowerille ja vuonna 1972 Richard Nixonille.
Toisaalta naapurissa sijaitsevat kaksi tärkeää vaa'ankieliosavaltiota Wisconsin ja Michigan.
Minnesotassa hänet muistetaan marihuanan viihdekäytön laillistamisesta, aborttioikeuksien ja pienituloisten koulutuksen turvaamisesta, aselakien kiristämisestä ja ilmaisista kouluruokailuista.
Hän oli myös kuvernöörinä, kun mielenosoituksen George Floydin kuoleman jälkeen alkoivat. Kun hänen poliittista linjaansa kyseenalaistettiin, hän puolustautui rempseään tapaansa.
– Mikä hirviö! Lapset saavat syödäkseen ja vatsansa täyteen, jotta he voivat oppia. Naiset voivat tehdä päätökset terveytensä suhteen. Ja olemme viiden parhaan bisnesosavaltion joukossa ja sijoitumme myös kolmen parhaan joukkoon onnellisuuden suhteen.
Walz on asemoinut itseään maaseudun ja ruostevyöhykkeen mieheksi, ja on ryhtynyt haastamaan varapresidenttiehdokasta J.D. Vancea. Walzin mukaan syrjäseuduista kirjankin julkaisseen Vancen kaltaiset ihmiset "eivät tiedä mitään Amerikan pikkupitäjistä."
Hermostutti republikaanit
Hiljattain Walz on saanut lisää näkyvyyttä valtakunnanpolitiikassa kutsuttuaan republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia ja tämän varapresidenttiehdokasta J.D. Vancea oudoiksi useaan kertaan televisiohaastatteluissa.
– Kaikki ne asiat ovat outoja, he ovat outoja, hän luonnehti republikaaneja MSNBC-kanavan haastattelussa. Samoilla linjoilla hän jatkoi CNN:n haastattelussa sunnuntaina.
– Huomaan Donald Trumpin puhuneen mahtavasta Hannibal Lecteristä tai jostain muusta oudosta... Se on outoa käytöstä. En usko, että sitä voi kutsua miksikään muuksi.
Kamala Harris poimi sanan "outo" omaan sanavalikoimaansa välittömästi. Sittemmin demokraatit ovat ryhtyneet viljelemään samaa adjektiivia hermostuttaen republikaaneja.
Harris esiintyy Walzin kanssa jo tiistai-iltana Philadelphiassa. Kaksikon on määrä kiertää heti viiden päivän ajan seitsemässä eri osavaltiossa kampanjoimassa.
Lopullisen valintansa Harrisin kerrotaan tehneen Minnesotan kuvernöörin Tim Walzin ja Pennsylvanian kuvernöörin Josh Shapiron välillä.
51-vuotias Pennsylvanian kuvernööri Shapiro oli myös vahva kandidaatti, koska Pennsylvania on yksi vaa’ankieliosavaltioista. Osavaltiossaan hän on poikkeuksellisen suosittu myös republikaanien joukossa.
Osa vasemman laidan demokraateista moitti häntä kuitenkin liian konservatiiviseksi. Shapiro olisi valituksi tullesssaan voinut olla myös maan ensimmäinen juutalainen varapresidentti.
Juttua päivitetty ja täydennetty 6.8.2024 kello 17.24.