Tällaisena Pro Finlandiallakin palkittu Aila Meriluoto muistetaan – kirjailija Panu Rajala muistelee rakasta taiteilijaystäväänsä: "Siinä oli harvinaisen sisukas ja selviytymiskykyinen nainen"

Meriluoto oli syntynyt Pieksämäellä tammikuun 10. päivänä vuonna 1924. Hän kuului suomalaisen lyriikan murrosajan keskeisiin edustajiin.

Ensiteos oli vuonna 1946 julkaistu runokokoelma Lasimaalaus. Kirja oli Kansallisbiografian mukaan suuri menestys. Vuoteen 2007 mennessä kokoelmasta oli otettu 16 painosta.

Meriluodon toinen kokoelma Sairas tyttö tanssii ilmestyi vuonna 1952. Sittemmin Meriluoto julkaisi lukuisia muita runokokoelmia. Tämän lisäksi hän kirjoitti myös romaaneja sekä lasten- ja nuortenkirjoja.

Meriluoto sai elämänsä aikana lukuisia tunnustuksia. Hänelle annettiin muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinto vuosina 1947, 1953 ja 1959 sekä Pro Finlandia vuonna 1962.

Kirjailijauransa ohella Meriluoto suomensi muun muassa Rilkeä, Goethea, Shakespearea ja Dickinsonia.

Kirjailija runoili myös muistisairaudestaan

Meriluoto solmi vuonna 1948 avioliiton runoilija-kirjailija Lauri Viidan kanssa. Tamperelaisesta työläisrunoilijasta ja hennosta rehtorintyttärestä tuli nopeasti aikakauslehtien ja kirjailijamatineoiden suosikkeja sekä aikansa julkkispari, Kansallisbiografiassa kuvaillaan. Pariskunnalle syntyi myös neljä lasta.

Liitto purkautui vuonna 1956. Kansallisbiografian mukaan syynä oli Viidan mielenterveysongelmien paheneminen.

Meriluoto muutti lapsineen Ruotsiin vuonna 1960. Paikallinen sosiaaliturva takasi yksinhuoltajan perheelle elinmahdollisuudet. Elämä Ruotsissa jatkui kolmattatoista vuotta, minä aikana Meriluoto muun muassa julkaisi neljä runokokoelmaa. Perhe muutti takaisin Suomeen vuonna 1974.

Ursula Viita-Leskelän mukaan Meriluodolla oli muistisairaus, josta tämä myös kirjoitti viimeisessä runokokoelmassaan. Hoivakodissa hän oli ollut toukokuusta alkaen.

Meriluodolla oli neljän lapsen ohella kahdeksan lastenlasta sekä kahdeksan lastenlastenlasta.

Vastamäkeä riitti, mutta runoilija ei valittanut

Kirjailija ja emeritusprofessori Panu Rajala kertoo STT:lle Meriluodon olleen hänen mielestään lämmin ja rohkea seikkaileva nainen.

– Aikansa feministi, varsinkin näissä päiväkirjoissa, joissa hän tunnustuksellisesti kertoi siekailematta naisen elämästä, hän kertoi puhelimessa.

Rajala on kirjoittanut Meriluodon elämästä kirjan Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta vuonna 2010.

Rajala kertoo tutustuneensa Meriluotoon 70-luvun alkupuolella hänen romaaninsa pohjalta tehdyn elokuvan myötä. Rajala itse oli Matti Kassilan ohjaaman Haluan rakastaa, Peter -elokuvan käsikirjoittajana ja oli tuolloin luonnollisesti yhteydessä Meriluotoon. Hän kertoo pitäneensä yhteyttä runoilijaan vielä viime vuoteenkin saakka.

– Ailan ääni helähti iloisen tyttömäisenä, kun hänelle soitti. Muisti tosin alkoi pettää. Aina hän vastaili valoisasti kuulumisistaan. En muista hänen kertaakaan valittaneen yleensä mistään, vaikka vastamäkeä riitti, Rajala muistelee nettisivuillaan tänään julkaisemassaan kirjoituksessa.

– Siinä oli harvinaisen sisukas ja selviytymiskykyinen nainen, kun ajattelee hänen elämänvaiheitaan vahvojen ja arvaattomien miestensä kanssa, hän jatkaa kirjoitusta.

Sodanjälkeisen runouden kirkkaimpia nimiä

Rajala painottaa, ettei neljän lapsen elättäminen ollut yksinäiselle runoilijalle ja vapaalle kirjailijalle mitään herkkua. Tästä huolimatta Meriluoto näki hänen mielestään asioissa yleensä huvittavia ja koomisia puolia.

Ennen kaikkea Rajala kertoo Meriluodon kuitenkin olleen hieno runoilija. Hän oli sodanjälkeisen runouden kirkkaimpia nimiä ja tulkitsi koko sukupolvensa tuntoja esikoiskokoelmallaan. Rajala arvioi Lasimaalauksen olevan varmaan edelleen Suomen myydyin esikoiskokoelma.

– Hän sai silloin ylistävät kritiikit. Hänet nostettiin tähtiin kertaheitolla, Rajala kertoo.

– Kyllä minullekin vielä tenhosi Lasimaalaus ja tämä kuuluisa runo 20 suvea sulta sain, koska siinä niin pelottavasti katsotaan sodan kuiluun ja sodan jälkeiseen aikaan.

Meriluoto jatkoi Rajalan mukaan myöhemmissäkin kokoelmissaan sodan jälkeisten tuntojen tulkitsemista ja hyvin klassista runomittaista lyriikkaa, joka muuttui modernismin myötä 50-luvulla. Rajalalle jäivät mieleen myös loppuvaiheen kevyet ja mietelmänomaiset runot.

Viimeisimmissä kokoelmissa oli Rajalan mukaan uudenlaista iskua ja särmää.

– Aila teki sellaisen temmon, että hän aloitti erittäin korkealta. Sitten oli välillä vähän sekalaisempaa tuotantoa ja hän lopetti taas sellaiseen loppunousuun.