Tutkimuksen mukaan terapiakoirasta voi olla hyötyä potilaalle.
Sairaalan päivystyspoliklinikkapotilaat voisivat hyötyä terapiakoirien käynneistä, tuore kanadalaistutkimus osoittaa. Terapiakoirat voivat tulosten perusteella lievittää potilaiden kipuja, ahdistusta ja alakuloa sekä muutenkin parantaa oloa.
Tutkimus julkaistiin PLoS One -lehdessä, ja siihen osallistui 200 kivuista kärsivää päivystyspoliklinikkapotilasta, joista puolet satunnaistettiin terapiakoiraryhmään. Potilaiden kipuja ja oireita kyseltiin terapiakoiran käyntiä ennen ja sen jälkeen.
Lue myös: Karvainen ja 75-kiloinen Kyösti on espoolaisen yläkoulun suosituin hahmo – ”Jos joku alkaa riehua, Kyösti rauhoittaa”
Terapiakoiraryhmäläiset arvioivat kipunsa terapiakoiran käynnin jälkeen vähäisemmiksi kuin sitä ennen. Myös ahdistuneisuus ja masennusoireet vähenivät ja potilaat kokivat vointinsa yleisesti paremmaksi. Verrokkien voinnissa ja kivuissa ei havaittu eroja arviointikertojen välillä. Verenpaine tai sydämen syke ei muuttunut kummassakaan ryhmässä.
Terapiakoiriin liitetyt vaikutukset voivat selittyä monellakin tapaa, mutta mekanismia ei tunneta tarkoin. Koiran silittäminen todennäköisesti vie potilaan huomion hetkellisesti, mikä lievittää kiputuntemusta, vaikka ei vaikuta varsinaiseen kipuun. Silittäminen voi myös vähentää stressiä ja stressihormonin eritystä ja lisätä oksitosiinin eli ns. rakkaushormonin eritystä, tutkimuksista tiedetään.
Kanadalaisten havainnot viittaavat terapiakoirien auttavan päivystyspotilaiden kivunlievityksessä, mutta aihetta olisi hyvä tutkia lisää. Aiemmat tutkimukset ovat olleet pieniä ja menetelmiltään vaihtelevia.
Lue myös: Terapiakoira Magnus on kaikessa mukana – tästä joogavideosta ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle!
Olemme aiemmin kertoneet vanhusten yksinäisyyttä lievittävistä koirakävelyistä:
1:10
Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.