Tällaista on elämä päihderiippuvaisten läheisenä – Tiia Naukkarisen huoli ei helpota kesälomallakaan

Hätä ja huoli eivät katoa minnekään lomallakaan.

Vantaalainen Tiia Naukkarinen yrittää viettää parhaillaan kesälomaansa, mutta kahden päihderiippuvaisen läheisen tilanteet huolestuttavat jatkuvasti. 

– Toinen heistä on avun piirissä, mutta ei minulla ole mitään odotuksia hänen suhteensa. Olen ollut niin monta kertaa aiemmin tässä samassa tilanteessa.

Toisen läheisen tilanne on Naukkarisen sanoin puolestaan huono. 

– Hänen kanssaan en haluaisi tällä hetkellä olla yhteydessä. Joudun tasapainottelemaan itseni kanssa, etten olisi yhteyksissä.

Naukkarinen haluaa suojella läheisiään, eikä siksi jutussa kerrota, mikä hänen suhteensa läheisiin on. 

Lue myös: Jopa 90 000 lasta kärsii vanhemman päihdeongelmasta – pienen pojan kirjoitus pysäytti lastensuojelun ammattilaisen

Mieli suojelee unohtamalla

Kun läheinen on päihteiden käyttäjä, oma keho on jatkuvassa hätätilassa, ja päivässä tilanteet sekä tunteet voivat vaihdella ääripäästä toiseen, Naukkarinen kertoo.

– Sitä saattaa viettää hyvillään omaa aikaa, kunnes yhtäkkiä tulee pysäyttävä viesti läheiseltä. Tai sitten läheiseen ei saa yhteyttä.

Siitä syntyvää hätää Naukkarinen kuvailee suunnattomaksi.

– On se hätä ja huoli, mutta samaan aikaan myös inho ja viha päihteitä kohtaan. Tulee myös vihaa sitä läheistä kohtaan. 

Tällaista elämä on ollut jo kymmenen vuotta. Paljon tuosta ajasta on painunut unholaan. 

– Kun tapahtuu paljon, sitä unohtaa. Se on meillä läheisillä varmaan suurin ongelma. Mieli suojelee unohtamalla.

Yhden läheisen Naukkarinen menetti neljä vuotta sitten huumeille. Samaan aikaan tapahtui kuitenkin paljon kaikenlaista kahden muun päihdesairaan läheisen kanssa, joten surulle ei ollut tilaa.

– Vasta nyt olen ymmärtänyt sen, että häntä ei enää ole.

Lue myös: Mielenterveyspalvelujen johtajat: Hallituksen esitys terapiatakuusta ei vastaa lasten ja nuorten hoitovajeeseen

Läheisiä ei osata auttaa oikeiden palvelujen pariin

Huumeiden tullessa kuvioihin, Naukkarinen pyyhki pitkäksi aikaa asian mielestään. Eihän hänelle voisi käydä näin. Eihän huumeet voisi tulla hänen elämäänsä. 

– En halunnut tietää, ja kun sain tietää, en uskonut tapahtunutta.

Alkuaikoina keho oli jatkuvasti pingottunut, ja jopa kahvinkeittämiseen oli vaikea keskittyä. Syöminenkin oli vaikeaa. 

Liikunnanohjaajan ammatissa työskentelevä Naukkarinen koki, että päivittäisestä liikunnasta huolimatta keho pysyi jumissa.

– Sitä pui ja pui läheisen asioita, ja pitääkin puida, mutta siinä helposti unohtuu oma kunto.

Kului pari vuotta, ennen kuin Naukkarinen uskalsi katsoa tilannetta silmästä silmään. Tilanteen hyväksyminen vei vielä lisäksi oman aikansa.

Avun saaminen on myös vaatinut työtä. 

– Perusterveydenhuollosta ei saa vastauksia eikä välttämättä edes apua. Meitä läheisiä ei osata ottaa vastaan. Lääkitys auttaa vain joksikin aikaa. Sairasloma taas ei välttämättä aina auta, koska sitä jää sitten kotiin pohtimaan asioita.

Naukkarinen toivoo, että perusterveydenhuollossa osattaisiin ohjata hyvinvointialueiden tukipalveluihin ja yhdistysten luo.

Itse Naukkarinen löysi välittömän avun ja ymmärryksen Irti Huumeista ry:hyn soittamalla. Siksi hän on itsekin hakeutunut järjestöön vapaaehtoiseksi läheiskokemusasiantuntijan rooliin. 

Hän pitää päihderiippuvaisten läheisille vastaanottoa Helsingissä Malmin päihdepoliklinikalla.

– Luonani käy paljon läheisiä, jotka ovat googlaamalla etsineet apua läheisille. Nämä sieltä saatavat tiedot tulisi saada myös perusterveydenhuoltoon.

Lue myös: Tuhannet suomalaiset katsoivat kanssani, kun Iida ryyppäsi suorassa lähetyksessä ja kumppanin olo romahti – uusi ilmiö tekee rappiosta viihdettä

Itsestä on pidettävä huolta

Rajojen asettaminen on pitkä projekti.

Naukkarinen joutuu välillä neuvomaan itseään ääneen siitä, mitä kannattaa tehdä, kun päihderiippuvainen läheinen ottaa yhteyttä ja pyytää esimerkiksi rahaa bussiin tai junalippuun. 

– Monta kertaa sitä sanoo, että en anna viittä euroa. Kun sitten taipuukin antamaan sen vitosen, sitten pyydetäänkin jo enemmän. Jokaisen on itse koettava se riittävän monta kertaa, ennen kuin tajuaa, että raha ei koskaan mene siihen, mihin sanotaan.

Naukkarinen kehottaa vastaanotollaan läheisiä käyttämään itseensä sen rahan, jota päihderiippuvainen läheinen on pyytänyt.

– Kehotan heitä tekemään itselleen jonkin hyvän asian viikon sisällä. Oli se sitten jooga, jalkahoito tai mikä vaan. Se on läheisen oma raha, ja se hänen kannattaa itse käyttää, kun ei voi luottaa, että antamalla raha menisi siihen, mihin on sanottu.

Rajojen asettamista on myös se, että pitää huolen itsestään. Lomalla sulkee puhelimen ja vain on, vaikka tekisi mieli olla jatkuvasti tavoitettavissa. 

Naukkarista auttaa erityisesti television hömppäohjelmat ja metsään meneminen.

– Olen huutanut ja itkenyt metsässä. Lisäksi polkujuoksen. Tunnen olevani elossa ja olemassa, kun rasitan kehoani.

Ehkä tärkeintä kuitenkin on puhuminen. Erityisesti vertaistensa kanssa.

– Osallistuin päihderiippuvaisten läheisten viikonloppuun ja minun ei tarvinnut sanoa kuin puoli lausetta huomatakseni, etten ole yksin. 

– Mitä enemmän puhuu, sitä paremmin huomaa auttavansa itseään siinä samalla. 

Merkin avulla tukea

Suomessa on arviolta puoli miljoonaa päihderiippuvaista. Sairastunut voi olla kuka vain. 

– He ovat oikeita ihmisiä. Alaikäisiä, opiskelijoita ja työssäkäyviä ihmisiä. Myös me läheiset tulemme ihan mistä tahansa ja asumme missä tahansa. Ja meitä läheisiä on liikaa, Naukkarinen sanoo.

Silti läheinen tuntee helposti olevansa ainoa ja yksin tilanteensa kanssa.

– Olin kerran rautatieasemalla ja voin todella pahoin. Katselin ihmisiä ympärilläni ja mietin, että olisipa joku, jolle voisin kertoa pahasta olostani. Olisiko joku noista minulle vertainen, jota voisin tervehtiä tai jolta saisin halauksen?

Naukkarinen laittoi kyynelten keskeltä viestillä pyynnön ystävälleen.  

Viikkoa myöhemmin hänellä oli edessään ystävän piirtämä kuva sydämestä pisaran sisällä ja suunnitelma. 

Hän teetätti kasan pinssejä.

– Jokainen, joka pisarasydänmerkkiä kantaa, on kosketuksissa päihdesairauteen. Kun me läheiset kannamme kuvaa, tunnistamme toisemme ja voimme vaihtaa vaikka katseen, halauksen tai esimerkiksi nyökkäyksen. 

– Merkissä ei lue, ketä se koskettaa, mutta merkin kantaja on äärimmäisen vahva. Hän on voinut joutua esimerkiksi hakemaan lähestymiskieltoa rakkaalleen tai ehkä hän on menettänyt läheisen lopullisesti. Edellisyönä läheinen on saattanut soittaa ja haukkua tämän puhelimessa. Merkillä viestitän, että läheinen ei ole yksin.

Lue myös: Työelämäasiantuntija: Alkoholin riskikäytön vaikutuksia saatetaan laittaa työpaikoilla väsymyksen piikkiin