Tältä se näyttää! Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi juhlii harjakaisia – yleisö voi nähdä vihdoin kirjaston sisäpuolelta

1:12img
Julkaistu 22.05.2018 12:06

MTV UUTISET

Keskustakirjasto Oodissa on tänään tiistaina harjannostajaiset. Samalla yleisöllä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä kirjasto sisäpuolelta. Opastetulla kierroksella pääsee vain katutasoon. Oodin on määrä valmistua joulukuussa.

Rakennustyö on kirjastossa vielä keskeneräinen sekä sisällä että ulkona. Julkisivun puupanelointi aloitetaan kesäkuussa, jolloin rakennuksen ulkokuori alkaa hiljalleen hahmottua.

Oodi 2

Kuva: Keskustakirjasto Oodi

Oodiin odotetaan jopa 10 000 päivittäistä kävijää. Suurin osa Oodin tiloista on kaupunkilaisille maksuttomia.

Oodin 54 työntekijää on palkattu Helsingin muista kirjastoista. Helsingin Sanomat kertoo, että suurin osa työntekijöistä siirtyy Oodiin sujettavasta Kirjasto 10:stä, mutta kaikkiaan työtekijöitä tulee lähes 20 kirjastosta.

Pasilan kirjasto pysyy Helsingin pääkirjastona myös Oodin auettua. 

Tutustu Oodi-kirjaston verkkosivuun täällä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa