Helsingin keskustakirjasto Oodissa aloitetaan tuulikaapin muutostyöt, jotka sulkevat rakennuksen suosituimman sisäänkäynnin neljän kuukauden ajaksi.
Oodin kävijöistä ylivoimaisesti suurin osa kulkee rakennukseen eteläisen sisäänkäynnin kautta, toteaa kirjasto tiedotteessaan.
Kirjasto onkin päättänyt muuttaa eteläisen sisäänkäynnin tuulikaapin rakennetta niin, että asiakkaiden kulkeminen kirjastoon helpottuu ja lämpimän ilman virtaus ulos talosta saadaan estettyä entistä tehokkaammin.
Lue myös: Supersuosittu Oodi porskuttaa kolmen miljoonan kävijän vuosivauhdissa – kirjastojohtaja kertoo ihmisten havahtuneen: "Ai niin, meillä on kirjastot"
Sisäänkäynnin pyöröovi aiotaan poistaa ja korvata kolmella erillisellä sisäänkäynnillä. Esteetön sisäänkäynti taas siirretään tuulikaapin länsipuolelle, kirjastosta kerrotaan.
Tuulikaapin remontoiminen sulkee yhden sisäänkäynneistä neljän kuukauden ajaksi. Kirjaston kaksi muuta sisäänkäyntiä ovat muutostöiden aikana avoinna.
Oodin avajaisia vietettiin 5. joulukuuta viime vuonna.