Raaseporissa tapahtui henkirikos viime viikolla. Rikoksen yksityiskohdista tiedetään vain vähän, sillä poliisi on ollut poikkeuksellisen vaitonainen tapauksesta. MTV:n tietojen mukaan henkirikos tapahtui vuokramökissä, joka sijaitsee pienellä saarella.
MTV:n tietojen mukaan henkirikos paljastui viime lauantaina, kun mökkiä oltiin menossa siivoamaan.
Lue aiempi juttu: Raaseporin oudon henkirikoksen tutkinta siirtyi KRP:lle – uhri löytyi kuolleena vuokramökiltä
Poliisilla useampi epäilty
Poliisi tutkii henkirikosta toistaiseksi tappona. Tutkintanimike ei ole kiveen hakattu, sillä kaikkia yksityiskohtia ei tiedä vielä poliisikaan.
Poliisin mukaan henkirikos tapahtui viime viikolla, tarkemmin ottaen keskiviikon 26. helmikuuta ja lauantain 1. maaliskuuta välisenä aikana.
Aluksi tutkintaa hoiti Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, mutta sitten rikos siirtyi Keskusrikospoliisille. KRP:n mukaan siirtoon ei liity mitään dramatiikkaa.
– Joskus me vain teemme tällaisia työnjakoon liittyviä päätöksiä, jutun tutkinnanjohtaja Jan Aarnisalo KRP:stä kommentoi MTV:lle torstaina.
Poliisi on epäillyt teosta 41-vuotiasta virolaismiestä. Miestä vaadittiin tämän viikon keskiviikkona vangittavaksi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, mutta oikeus hylkäsi vaatimuksen.
Onko poliisilla useampia epäiltyjä tähän juttuun?
– Ainahan poliisi epäilee kaikkia. Tässä jutussa epäillyistä voidaan puhua monikossa, Aarnisalo paljastaa.
Aarnisalo ei ole ottanut kantaa siihen, onko 41-vuotias virolaismies yhä epäillyn asemassa.
Poliisi vaitonainen
KRP vetoaa siihen, että jutun tutkinta on niin pahasti kesken, ettei kerrottavaa julkisuuteen juuri ole.
– Meillä on useampia tutkintalinjoja auki. En halua sotkea tutkintaa kertomalla liian varhaisessa vaiheessa mitään ylimääräistä julkisuuteen, Aarnisalo sanoo.
Uhrista poliisi on kertonut ainoastaan sen, että kyse oli aikuisesta henkilöstä. Poliisi ei kommentoi hänen sukupuoltaan tai edes sitä, oliko hän suomalainen.
Avoimia kysymyksiä ovat myös esimerkiksi tekotapa, tekoväline ja mahdollinen motiivi.
Oikaisu 18.3. klo 17.35: Vaihdettu kuva juttuun ja poistettu video jutusta. Alkuperäinen kuva ja video oli virheellisestä paikasta. Lisäksi poistettu kuvailua saaresta, jonka sanottiin olevan rikoksen tapahtumapaikka. Rikos on tapahtunut eri paikassa.