Tältä tuntuu tienata 560 euroa kuussa tekemättä mitään – kirjailija Tuomas Muraja: "Ajattelin, että se tuo heti vapauden"

8:26img
Katso koko keskustelu Tuomas Murajan kanssa videolta!
Julkaistu 08.02.2019 10:07
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Perustulokokeiluun mukaan arvottu kirjailija Tuomas Muraja tienasi kahden vuoden ajan 560 euroa kuukaudessa täysin vastikkeettomasti. Muraja kertoi kokemuksestaan aamun Huomenta Suomessa.

Ennen kokeilun alkua, marraskuussa 2016, Muraja oli työtön. Apuraha oli juuri loppunut, ja Muraja ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi.

Pian tuli kirje: Muraja olisi mukana perustulokokeilussa, eikä päätöksestä voisi valittaa.

– Ajattelin tietysti, että se tuo heti vapauden, koska ei ole jatkuvasti tarvetta laskea, kuinka paljon voi tehdä töitä. Ei tarvitse täytellä lomakkeita tai osallistua pakollisille kursseille. Nyt voisin keskittyä siihen työhön, jonka osaan, eli kirjoittamiseen.

Lue myös: Perustulokokeilu ei lisännyt työllisyyttä, mutta hyvinvointi parani

"Psykologiset vaikutukset ovat todella myönteiset"

Muraja uskoi saavansa kahden vuoden aikana kokopäivätöitä ja kertoo hakeneensa noin sataa työpaikkaa.

Vaikka kokopäivätyötä ei olekaan tullut, kirjailija kokee perustulon kannustaneen työntekoon. Kannustinloukkuja ei kuitenkaan muodostu, vaan perustulon ohella voi ja kannattaa tehdä erilaista työtä.

– Perustulo on paras aktiivimalli. Se pakottaa töihin. 560 eurolla ei tule toimeen.

– Rahallisesti perustulo ei ole merkinnyt minulle mitään, mutta psykologiset vaikutukset ovat todella myönteiset, Muraja kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Raha