Tämä hirvi sekoitti Tukholman metroliikenteen koko päiväksi

0:56img
Katso video: Näin hirvi jolkotteli metroraiteilla Tukholmassa
Julkaistu 27.09.2023 17:35

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5

Raiteille ajautunut hirvi pysäytti Tukholman eteläpuolista metroliikennettä tänään keskiviikkona.

Hirvi havaittiin raiteiden alueella Vårbergin ja Skärholmenin asemien välissä noin kello kahdeksan aikaan aamulla.

Jahti päättyi eläimen lopettamiseen iltapäiväkolmen aikaan Vårbyn lähettyvillä.

Katso pääkuvan videolta, kuinka hirvi jolkotteli raiteilla!

Hirven vuoksi metrovuoroja peruttiin ja niitä korvattiin linja-autoilla. Häiriöt ovat jatkuneet vielä iltapäivänkin puolella.

Aftonbladetin mukaan hirven seikkailu vaikutti jopa 800 000 ihmisen matkustamiseen.

Raideyhtiö kuvaa tapahtunutta poikkeukselliseksi. Eläinoikeusjärjestö Djurens Rätt puolestaan arvostelee eläimen ampumista.

– Kehotamme kaikkia ymmärtämään, että hirvi on stressaantunut ja tarvitsee aikaa päästäkseen pois sieltä. Vastustamme ampuma-aseiden sekoittamista asiaan, järjestö sanoi Expressenille. 

2:12img

Hirven selviytymistaistelu tallentui videolle huhtikuussa – molskahti kevätjäihin kansallispuistossa

Lue myös: Poliisi julkaisi koiragallerian – uskoisitiko näin lutuisia eläimiä poliisikoiriksi?

Tuoreimmat aiheesta

Tukholma