Jos edessä on iso vesilätäkkö, jonka syvyydestä et ole täysin varma, älä missään nimessä aja veteen. Seurauksena voi olla kallis moottorivaurio, jota vakuutuksesi ei korvaa. Asiantuntija kertoo, mikä on hyvä nyrkkisääntö, kun edessä on iso vesilätäkkö.
Autoliitto muistuttaa, että kovat sateet koettelevat viemäriverkoston välityskykyä. Esimerkiksi siltojen alle, tunneleihin ja muihin notkopaikkoihin kerääntyy syksyn sateilla helposti jopa kymmeniä senttejä vettä.
Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen on aiemminkin varoittanut, ettei millään autolla pidä ajaa niin syvään veteen, että moottoritilaan voi päästä vettä. Vesalaisen mukaan konepellin alla sijaitsee paljon herkkiä tunnistimia sekä muun muassa laturi ja sähköjärjestelmän liittimiä.
– Vesi voi kulkeutua imuilman mukana sisälle moottoriin ja aiheuttaa kalliin moottorivaurion. Myös nopea lämpötilan vaihtelu, kuuman moottorin joutuessa kosketuksiin kylmän veden kanssa, saattaa aiheuttaa vaurioita, Vesalainen huomautti.
Lue myös: Tie petti auton alta Paimiossa – "En muista tällaista nähneeni"
Autoilijan ei pidä myöskään tehdä sitä virhearvioita, että vaikkei paikallaan seisova vesi aivan moottoritilaan asti yltäisikään, voisi veteen ajaa. Esimerkiksi vastaan ajava auto voi nopeasti aiheuttaa aallon, joka yltää moottoritilaan asti.
Hyvä nyrkkisääntö onkin, ettei autolla pidä ajaa paikkaan, jossa veden pinta koskettaa auton pohjaa. Ennen matalaankin veteen ajoa vauhtia pitää joka tapauksessa hiljentää huomattavasti.
Mikäli veden syvyys arveluttaa, on parempi kääntyä ympäri, mikäli se on mahdollista ja etsiä vaihtoehtoinen reitti.
Artikkeli jatkuu videon alla.
0:50
Vakuutus tuskin korvaa
Veteen ajamisesta seurannut tekninen vika ei tyypillisesti kuulu vakuutusten piiriin, mutta vakuutusyhtiöiden käytännöissä on eroa.
Vuonna 2012 vakuutuslautakunta antoi ratkaisunsa tapauksessa, jossa autoilija oli ajanut Mersullaan Helsingin keskustassa niin syvään vesilammikkoon, että muun liikenteen nostattama aalto oli päässyt auton moottoritilaan ja aiheuttanut välittömästi moottorin rikkoutumisen.
Lue myös: Äly hoi! Vaikka olisi kuinka kaamea ajokeli, älä koskaan jää pitämään sadetta tällaiseen paikkaan
Auton omistaja haki korvausta kaskovakuutuksesta, mutta hakemus hylättiin vakuutusehtoihin vedoten. Kuljettaja sai korvauksen ainoastaan auton hinaamisesta aiheutuneista kustannuksista, mutta moottoriremontti jäi hänen itsensä maksettavaksi.
Jos vahinko on aiheutunut vedestä kuljetettaessa ajoneuvoa veden peittämällä tiellä, vahinkoa ei vakuutusyhtiön mukaan voida korvata vakuutuksesta. Vakuutetun huolimattomuudella tai vahingon äkillisyydellä ja ennalta arvaamattomuudella ei ole ehdon soveltamisen kannalta merkitystä.
– Vakuutuslautakunta pitää selvitettynä, että tie vahinkopaikalla on ollut kauttaaltaan veden peitossa. Tällaisessa tilanteessa vakuutusyhtiö voi tehokkaasti vedota rajoitukseen, joka koskee ajoneuvon kuljettamista veden peittämällä tiellä, vaikka autoa vahingoittava vesimassa olisikin viime vaiheessa muun liikenteen nostattama. Vahinko rajautuu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle, vakuutuslautakunta totesi tuolloisessa ratkaisussaan.
Ilmanottoaukon kautta moottoriin päätyvä vesi aiheuttaa tällaisessa tilanteessa tyypillisesti tuhansia euroja maksavan moottorivaurion.
– Laajakaan kaskovakuutus ei korvaa veden aiheuttamaa vahinkoa, kun ajoneuvoa kuljetetaan veden peittämällä tiellä tai alueella. Yleisin syy tulvaveteen ajamiselle on, että kuljettaja olettaa lammikon olevan matalampi kuin se oikeasti onkaan, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisen johtaja Kristian Hiljander muistutti yhtiön tiedotteessa viime syksynä.
Lue myös: Älä aja tielle, jos tulva tuo sille vettä – "Voi viedä auton mennessään"
Lähteet: Autoliitto, FINE, OP