Tämä on romanialaisen prostituoidun koruton tarina seksityöläisenä Suomessa – unelma rikkaasta kumppanista vaihtui pakomatkaan yöpuvussa

Scanstock
Julkaistu 19.04.2020 06:15

Jarkko Sipilä

jarkko.sipila@mtv.fi

@sipilamtv3

Tämä juttu perustuu Helsingin käräjäoikeuden tuoreeseen päätökseen ihmiskauppajutussa. Naisen oikea nimi ei ole tiedossa, koska käräjäoikeus salasi sen 60 vuodeksi. Joten käytetään tästä 23-vuotiaasta romanialaisnaisesta keksittyä nimeä Ecaterina. Se kuulostaa sopivalta.

Juttu käsiteltiin suljetuin ovin, mutta oikeus julkisti nimeä lukuun ottamatta koko päätöksen.

Viimeisen vuoden aikana Suomeen on saapunut seksityöläisiä erityisesti Romaniasta. Yksi heistä kertoi oikeussalissa tarinansa. 

Käräjäoikeus piti Ecaterinan kertomusta johdonmukaisena ja liioittelemattoman tuntuisena. Hän ei kaunistellut omia motiivejaan ja tekemisiään, eikä pyrkinyt uhriuttamaan itseään. Oikeus piti Ecaterinan kertomusta lähtökohtaisesti yleisluotettavana.

Lapsuus ei ollut helppo

Toukokuussa 1996 syntynyt Ecaterina oli adoptoitu lastenkodista. Elämä ottovanhempien kanssa ei ollut helppoa. Lapsena hän oli käynyt viisi vuotta normaalia koulua, mutta hänet oli siirretty erityiskouluun. 

Koulutoverit olivat pahoinpidelleet Ecaterinaa. Erään kerran yksi kiusaajista provosoi ja potki, jolloin Ecaterina hyökkäsi tämän kimppuun aiheuttaen vakavan vamman.

– Se oli vuosien mittainen tuska, hän kertoi oikeussalissa kouluajastaan.

Erityiskoulusta – Ecaterina nimitti sitä vammaisten kouluksi – hän oli siirtynyt kertomansa mukaan ammattilukioon, josta Ecaterina ei koskaan valmistunut. Naisen mukaan koulussa ei ollut tarpeeksi opettajia ja ohjaajia. Toiminta keskittyi tanssiin ja urheiluun.

Koulussa Ecaterina oli ymmärtänyt, että hän osasi tanssia ja siitä tuli pakkomielle.

Ottovanhemmat olivat kuitenkin tätä harrastusta vastaan ja olisivat halunneet Ecaterinan opiskelevan. Vanhemmat olivat väkivaltaisia ja pahoinpitelivät häntä usein, Ecaterina kertoi.

Ottoäiti oli puheissaan usein syyllistänyt Ecaterinan biologista äitiä ja kertonut tämän olleen prostituoitu. Ottoäidin mielestä tanssiminen veisi Ecaterinan samaan. Lopulta ottoäiti heitti 16-vuotiaan Ecaterinan kodista ulos.

Nuori koki elämänsä tuhoutuneen.

Kolme itsemurhayritystä

17-vuotiaana Ecaterina tapasi nuoren miehen, joka pakotti hänet prostituoiduksi. Ecaterinan piti myös ottaa tatuointi, jossa oli miehen nimi. Se osoitti pienikokoisen Ecaterinan olevan miehen tavaraa.

Ecaterina kuljetettiin prostituoiduksi Saksaan, jossa hän työskenteli kaksi vuotta. Lopulta nainen pääsi nuoresta miehestä eroon, kun hän onnistui rakentamaan ihmissuhteen uuteen mieheen. Tämäkin mies käytti naista sitten seksuaalisesti hyväksi, Ecaterina kertoi oikeudessa.

Ecaterina yritti tai suunnitteli itsemurhaa kertomansa mukaan kolmasti. Ystävä esti parvekkeelta hyppäämisen. Hän suunnitteli lääkkeiden tai huumeiden yliannostusta. Ahdistuneena hän kuuli oman äänensä, joka käski viiltämään.

Ecaterina kirjautui psykiatriselle klinikalle Berliinissä. Tuolloin naisella todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö.

Kahden kuukauden jälkeen Ecaterina palasi Romaniaan ja jatkoi prostituoituna. Syy tähän oli se, että hän tuolloin koki itsensä pelkästään prostituoiduksi.

Suomeen ensimmäisen kerran

Romaniassa Ecaterina tapasi asiakkaan nimeltä Marius, joka kertoi että seksityöstä voisi saada Suomessa 200 euroa, kun Romaniassa palkkio oli vain 20 euroa kerralta.

Puolen vuoden päästä Ecaterina tarttui tarjoukseen. Hän saapui Suomeen syksyllä 2018.

Hän työskenteli parittajansa ja tämän naisystävän alaisuudessa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Ecaterina sai ansaitsemistaan rahoista puolet eli noin 12000 euroa kuukaudessa.

Tiliä ei ollut, vaan palkat maksettiin käteisellä. Tosin palkkiosta vähennettiin kulut ja lopulta parittajat väittivät Ecaterinan olevan heille velkaa.

Maaliskuussa 2019 asiakkaana oli eräs mies, jota kutsutaan tässä jutussa nimellä Sam. Hän tuli toistekin käymään. Tosin Samin salissa kertoman mukaan kyse ei ollut asiakkuudesta, vaan Ecaterina oli ihastunut häneen.

"Hyvä tyyppi" järjesti lentoliput

Ecaterina osasi englantia ja valitti, etteivät rahat riitä. Sam ehdotti, että Ecaterina voisi työskennellä itsenäisesti. Sam oli myös kertonut naiselle tämän olevan parituksen uhri.

Touko-kesäkuussa Sam lupasi auttaa ja sanoi, että Ecaterina voisi työskennellä itsenäisesti ja myös myydä huumeita.

Sam oli vapautunut vankilasta huhtikuussa 2018. Hänet oli tuomittu vajaan kolmen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumerikoksesta ja pahoinpitelyistä.

Sam asui Pakilassa sijaitsevassa talossa tässä jutussa Lauriksi kutsutun miehen alivuokralaisena. Laurilla oli aiempi viiden kuukauden ehdollinen tuomio huumeista. Hän oli välittänyt marihuanaa ja amfetamiinia.

Ecaterina halusi eroon romanialaisista parittajistaan ja palasi heinäkuussa 2019 Romaniaan. Puolentoista kuukauden päästä nainen otti yhteyttä Samiin ja sanoi voivansa tulla Suomeen itsenäiseksi yrittäjäksi.

Hän pyysi Samilta lentolippua. Ecaterina kertoi pitäneensä Samista. Tämä oli hyvä tyyppi.

Sam kertoi oikeudessa, että hän halusi vain auttaa Ecaterinaa parempaan elämään. Samin kämppäkaveri oli Lauri ja Sam vakuutti Ecaterinalle, että tämä tulee pitämään heidän kanssaan työskentelystä. Samin ystävä maksoi lentoliput. 

Sam ja Lauri saivat myöhemmin syytteet törkeästä ihmiskaupasta.

Rikas kumppani

Ecaterina keroi, että Suomeen tulon motiivi oli löytää sellainen kumppani, jolla olisi rahaa. Hän halusi tehdä työtä, joka ei liittyisi seksiin. Hän oli keskustellut tästä Samin kanssa.

Ecaterina saapui Suomeen 20. syyskuuta 2019. Hän ajoi lentokentältä taksilla Samin ja Laurin osoitteeseen. Ecaterinalle oli sanottu, että hän sai majoittua sinne, eikä häneltä perittäisi vuokraa. 

Ecaterinan mukaan asunnolla miehet ehdottivat, että Ecaterina voisi tehdä viikot videochat-työtä ja toimia viikonloppuisin prostituoituna. Ecaterina koki tilanteen muuttuneen siitä mitä aiemmin oli puhuttu.

Oikeudessa Sam ja Lauri kiistivät tällaisen. Kertomukset erosivat, mutta selostetaan tässä se, minkä käräjäoikeus katsoi tapahtuneen. 

Ecaterina ei kieltäytynyt seksityöstä, häntä ei siis pakotettu siihen. Oikeuden mukaan miehet eivät olleet etukäteen lupailleet naiselle tuloja, eikä siitä ollut sovittu, että nämä veisivät osan seksityön palkkioista. Tällaiset seikat olivat olennaisia sen kannalta oliko jutussa kyse ihmiskaupasta vai ei.

Sam sanoi motiivikseen oikeudessa, että tarkoituksena oli auttaa parittajien alaisuudessa työskennellyt nainen huonoista oloista.

Ilmoitus seksisivustolle 

Miehet olivat hankkineet naiselle suomalaisen puhelinliittymän. Vaikka Sam ja Lauri kiistivät, niin oikeus katsoi heidän – paitsi Ecaterinan kertomuksen niin myös datatutkinnan perusteella – laittaneen seksisivustolla ilmoituksen.

Ecaterinalle keksittiin työnimi ja kuvina käytettiin Ecaterinan ottamia selfieitä. Yhteystietona oli miesten antama puhelinnumero ja heidän Ecaterinalle avaamansa gmail-sähköpostiosoite. Puhelimessa oli myös sähköpostisovellus, johon ilmoituksessa mainitut emailit tulivat.

Myöhemmin tämä Ecaterinan email-osoite löytyi Laurin puhelimen yhteystiedoista.

Samin ystävä oli maksanut Helsingissä sijaitsevan Omena-hotellin huoneen syyskuun viimeisestä sunnuntaista seuraavaan keskiviikkoon. Lauri vei Ecaterinan sinne taksilla ja matkalla ostettiin kondomeja ja liukuvoidetta seksikaupasta.

Asiakkaita kävi neljä. Sam kävi hotellihuoneessa harrastamassa seksiä ilman maksua Ecaterinan kanssa. Se sopi naiselle, vaikkei hän siitä innostunut ollutkaan.

Ansiot olivat 480 euroa, joista Sam otti 400 euroa. Hän sanoi vievänsä rahat turvaan asunnolle.

Välit kiristyivät

Yhteydenottoja hotellipäivinä oli ollut enemmän, mutta Ecaterina ei ottanut miehiä vastaan. Hän ei halunnut olla prostituoitu. 

Viikonlopun jälkeen Ecaterina ilmoitti, että hänellä oli kuukautiset, jolloin Sam sanoi naisen voivan jatkaa töitä myöhemmin. Ecaterinan mukaan Sam ei koskaan patistanut häntä töihin.

Erään ravintolaillan päätteeksi lokakuun puolivälin tienoilla Ecaterina suostui suuseksiin Samin välittämän miehen kanssa. Palkkioksi oli sovittu 120 euroa, jota Ecaterina ei koskaan saanut.

Nainen asui edelleen miesten asunnossa. Joskus oli yöbileitä. Miehiä – erityisesti Lauria – häiritsi se, että nainen ei siivonnut, ei tehnyt ruokaa ja nukkui kaiket päivät. Eikä tehnyt töitä. Lauri kehotti naista menemään maahanmuuttovirastoon kysymään miten saisi töitä.

Tilanne kiristyi.

"You really fucked it up"

23. lokakuuta Ecaterina ilmoitti Helsingistä poissa olleelle Samille haluavansa lähteä. Sävyt olivat kiivaat. 

Ecaterina: ”u are all nice to me; and later u shit in my head; no”

Sam: ”Now you really fucked it up. Pay me 1000 and then get the fuck out. Now you really fucked it up… What have you give to us… nothing and you say that fucking narc!! Now you really fucked it up!!”

Viestien vaihto jatkui saman sävyisenä. Sam siis vaati tuhatta euroa kuluista.

Osapuolten kertomukset erosivat tapahtumien suhteen. Oikeus katsoi Ecaterinan aikoneen lähteä ulos asunnosta sekavassa ja hysteerisessä tilassa pelkässä yöpuvussa. Lauri oli ottanut naisesta syliotteen, jolloin nainen puri Lauria.

Paikalla kävi myös sattumalta sivullinen henkilö, joka kertoi hysteerisestä naisesta. Tilanne rauhoittui, eikä Ecaterina enää halunnut ulos. Hän oli yksin talossa, kun Lauri kävi ulkoiluttamassa koiraa.

Sam tuli taloon vasta tuntien päästä. Riita eteni tuolloin väkivaltaan ja uhkauksiin. Ecaterina solvasi Samia, jolloin tämä löi naista avokämmenellä.

Pienikokoinen nainen kaatui sänkyyn, jolloin kasvojen toinen puoli osui karheaan seinään ja vereentyi.

Tilanne rauhoittui taas. Elo jatkui sovinnollisena.

Puhelu avasi vyyhdin

Lopulta Ecaterina pakeni.

Perjantaina 25. lokakuuta kello 5.32 hätäkeskukseen tuli soitto romanialaisesta liittymästä. Ecaterina kertoi, että hänet oli kolme päivää aikaisemmin kidnapattu, pahoinpidelty ja pidetty väkisin Pakilassa talossa, josta hän oli päässyt pakenemaan.

Poliisi tuli paikalle ja tutkinta alkoi. Joulukuun puolivälissä tapahtumisen selvittäminen oli edennyt siihen vaiheeseen, että Sam ja Lauri otettiin kiinni ja vangittiin. He olivat tutkintavankeudessa yli kolme kuukautta.

Ihmiskauppaa vai ei?

Sam ja Lauri saivat syytteen törkeästä ihmiskaupasta. Syytteen mukaan he olivat käyttäneet hyväksi 23-vuotiaan Ecaterinan tilaa.

Nainen oli houkuteltu Suomeen palkkioiden varjolla ja miehet olivat heti laittaneet naisesta seksi-ilmoituksen. Kun nainen oli hotellissa töissä, Sam vei suurimman osan rahoista.

Naisen ilmoitettua lopettamishaluista hänet on painostettu jatkamaan seksiä Etelä-Esplanadin vuokratilassa maksua vastaan.

Lisäksi 23. lokakuuta naiselta oli vaadittu vielä tuhat euroa lopettamiskorvausta ja pidetty vastoin tahtoa asunnossa, kunnes nainen onnistui pakenemaan.

Ei ollut ihmiskauppaa. Tähän päätyi käräjäoikeus. Näyttö ei riittänyt.

Pitkissä perusteluissa oikeus totesi, ettei naista värvätty Suomeen, eikä käytetty hyväksi. Oikeuden mukaan Ecaterina ei ollut puolustuskyvytön, avuton ja helposti johdalteltavissa.

Oikeus kävi perusteet yksitellen läpi. Ei käytetty riippuvaista asemaa. Ei erehdytetty.

Neljän sadan euron ottaminen oli korvaus lennoista ja hotellikuluista, koska ilmeisenä voitiin pitää sitä, että Ecaterinan piti itse maksaa kulunsa.

Tapauksessa ei ollut näyttöä ihmiskaupasta tai parituksesta. Koska prostituutio ei jatkunut, ei voinut olettaa, että joku osa tuloista olisi päätynyt miehille.

Samin syyte Ecaterinan seksuaalisesta hyväksikäytöstä kaatui, koska Ecaterina oli suostunut tekstiviestissä seksiin. Lokakuun lopun sekavissa tapahtumissa ei ollut kyse törkeästä vapaudenriistosta, koska Ecaterinan vapautta ei rajoitettu siten kuten lainkohta edellyttää. 

Tuomiot miehille

Poliisi teki 17. joulukuuta kotietsinnän Pakilan talon samalla, kun miehet otettiin kiinni. 

Asunnosta löytyi huumeita. Sam myönsi omikseen 2,9 grammaa kukintomarihuanaa, 13 grammaa 1-prosenttista kokaiinia, 19,5 grammaa 8-prosenttisen amfetamiinin ja 1-prosenttisen kokaiinin sekoitusta, 9 grammaa 93-prosenttista MDMA:ta sekä 1,5 Subutex-tablettia ja 4 huumaavaa lääketablettia. 

Keittiön kaapista löytyi 0,6 grammaa Laurin marihuanaa. Samin huoneessa oli myös kolme kaasusumutinta, joka toi syytteen lievästä ampuma-aserikoksesta.

Sam tuomittiin Ecaterinan pahoinpitelystä, kaasusumuttimista ja asunnosta löytyneistä huumeista kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Suurin osa tuomiosta tuli huumeista. Kun Sam suorittaa tuomiosta kaksi kolmasosaa eli neljä kuukautta, istuttavaa jäi runsaan kolmen kuukauden tutkintavankeuden jälkeen 25 päivää.

Lauri tuomittiin 35 päiväsakkoon eli maksamaan 210 euroa. Oikeus totesi 95 päivän vangitsemisajan kuittaavan sakon. Sikäli kun tuomio ei mahdollisesti hovioikeudessa muutu, niin valtio joutuu maksamaan Laurille koppikorvauksia. 

Entä Ecaterina?

Ecaterina päätyi ihmiskaupan uhrien auttamisohjelmaan, mutta ongelmat eivät loppuneet siihen. Ecaterina oli avohoidossa mielenterveysongelmiensa takia. 

Helmikuun 2020 puolivälin tienoilla Ecaterina koki ihmiskaupan uhreille tarkoitetussa sijoituskodissa tulleensa kiusatuksi, mikä johti veitsellä tapahtuneeseen uhkaustilanteeseen. Nainen päätyi tämän takia vapaaehtoiseen hoitoon psykiatriselle osastolle.

Hoidossa naisen mieliala vaihteli nopeasti. Hän saattoi olla yhtenä hetkenä sosiaalinen ja iloinen, mutta ahdistus otti vallan, jos esimerkiksi ruoka oli epämieluisaa. 

Ecaterinan todettiin kärsivät epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Impulsiivinen käytös johti herkästi ristiriitatilanteisiin. 

Keskuksessa ei päädytty suosittelemaan pitkää sairaalahoitoa, vaan rauhallista asuinympäristöä ja psykoterapeuttisia työkaluja mielialansa hallintaan.

Keskuksen selvityksen mukaan Ecaterina oli antanut ymmärtää, ettei hän halua tässä vaiheessa halua käsitellä traumakokemuksiaan. 

Ecaterina kotiutui sijoituspaikkaansa hoitojakson jälkeen ja oli sen jälkeen läsnä oikeudenkäynnin istunnoissa maaliskuun loppupuolella.

Tuoreimmat aiheesta

Prostituutio