Minna joutui Tinder-treffeillään neljän afgaanin joukkoraiskaamaksi – miehet näkivät, kuinka uhri tärisi pelosta mutta se ei estänyt heitä jatkamasta

2:00img
Minnan tapausta käsitellään MTV3:n Studio-ohjelmassa.
Julkaistu 28.04.2019 07:02
Toimittajan kuva
Jaakko Hietanen

jaakko.hietanen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Parikymppisen Minnan* Tinder-viestittely johti karmeaan joukkoraiskaukseen viime heinäkuussa. Tapahtunut jätti syvät traumat, mutta toisin kuin useimmat raiskauksen uhrit, Minna päätti avata suunsa toivoen, että siitä olisi apua muille vastaavaa kokeneille.

Tinderiä selanneella nuorella naisella ei ollut mielessä huoleton yhden illan suhde tai edes kesäromanssi. Haussa oli kestävä parisuhde.

Minnan mielenkiinnon herättivät pari vuotta itseään vanhemman, englanniksi kirjoittaneen miehen viestit.

– Se meni tosi nopeaan tahtiin. En tarkkaan tiennyt hänen taustojaan, mistä päin maailmaa hän oli, Minna kertoo MTV3:n Studio-ohjelmassa.

Minna halusi tutustua uusiin ihmisiin. Nyt hän myöntää olleensa naiivi sopiessaan tapaamisen vain viikon kestäneen viestittelyn jälkeen.

– Emme kovin hyvin tunteneet toisiamme ennen kuin tapasimme. Jälkikäteen ajateltuna varoitusmerkkejä oli kyllä ilmassa. Olisi pitänyt tulkita niitä ehdottelevia viestejä paremmin.

Hammastikku ja kaksi ronskimpaa

Mies ei tullut Minnan kotiin sovittuun tapaamiseen yksin. Silloin heräsi pelko.

– Siinä oli kaksi ronskimpaa, pelottavaa miestä mukana. Päätekijä oli sellainen hammastikku, hän ei pelottanut ulkoisesti, nainen kertoo.

Minnalla oli historiaa masennuksesta ja taistelusta heikon itsetunnon kanssa. Nämä yhdistettynä pelkoon lamauttivat naisen, eikä hän yrittänyt pakoon. Ei edes, vaikka kolmikko ehdotti naiselle käyntiä kodin ulkopuolella. Sieltä mukaan liittyi kaksi miestä lisää.

"Hän päätti puolestani"

Afganistanilaisesta viisikosta vain Minnan Tinder-tuttu puhui englantia, muut ainoastaan muutaman sanan. Tinder-deitti vaati, että Minna harrastaisi seksiä myös hänen ystäviensä kanssa. Minna kertoo, että muille miehille päätekijä kertoi miesten äidinkielellä darilla naisen olevan suostuvainen seksiin kaikkien kanssa.

Nainen kieltäytyi, mutta siitä ei ollut apua.

– Hän päätti puolestani.

– Olin pelkotilassa koko illan ja tärisin pelosta, mutta miehet päättivät ignoorata sen.

Illan ja yön aikana viidestä miehestä neljä raiskasi Minnan useaan kertaan – osin väkivallalla uhaten. Syytteen mukaan viideskin kouri naista ja kuvasi tapahtumia kännykkäkameralla.

– Siinä vaiheessa tuntui, että en selviä tässä enää turvallisesti pois. Tuntui, että se oli suunniteltua alusta loppuun ja afgaanien tapa toimia. Että heille on normaalia parittaa naista ryhmässä ja kuvata tekojaan.

Tekijät jatkoivat, vaikka näkivät Minnan tärisevän pelosta

Havahduttuaan seuraavana aamuna Minna kertoi tapahtuneesta äidilleen, ja lääkärintutkimusten jälkeen hän teki rikosilmoituksen. Muutamassa päivässä poliisi sai tekijät kiinni Minnan kotipaikkakunnalta.

Kuulusteluissa osa epäillyistä kertoi kuulleensa naisen kieltäytymisen sekä havainneensa pelkotilan sekä raajojen tärinän. Tästä huolimatta he jatkoivat tekojaan, sillä heidän mukaansa seksiä harrastettiin yhteisymmärryksessä.

Tapahtunut vei Minnan pohjalle. Hän päätyi sairaalahoitoon psykiatriselle osastolle ja ahdistus johti muun muassa viiltelyyn. Hän ei kyennyt palaamaan kotiinsa, jossa rikokset tapahtuivat.

– Aluksi oli tosi vaikeaa. Mutta suurena apuna minulla on ollut aivan ihana ystäväni, jolla on sama kokemus joidenkin vuosien takaa.

Nyt kaksikko saa tukea toisistaan asumalla samalla paikkakunnalla.

– Maaseudulle lähdimme.

Ahdistava oikeudenkäynti ja "naurettavat rangaistukset"

Traumat puhkesivat osin uudelleen, kun tapausta käsiteltiin käräjäoikeudessa marraskuussa. Miesten asianajajat tekivät työtään mahdollisimman lievien tuomioiden saamiseksi.

– Oikeudenkäynti oli ahdistava, kun minua vielä ristikuulusteltiin ja asianajaja käänsi syyt niskaani. Siihen en osannut varautua. Että olinkin se pahantekijä, Minna kauhistelee.

Viisikosta neljä tuomittiin raiskauksista 2-3 vuoden pituisiin rangaistuksiin, pisimmän tuomion sai englantia osannut päätekijä. Viides mies tuomittiin seksuaaliseen tekoon pakottamisesta ja salakatselusta 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

– Mielestäni nämä rangaistukset ovat Suomessa täysin naurettavia, Minna lataa.

"Kaikki maahanmuuttajat eivät opi, miten maassa saa toimia"

Treffit englantia puhuneen nuorukaisen kanssa muuttuivat painajaiseksi viiden afgaanin keskellä. Nyt Minna myöntää, ettei olisi edes tavannut Tinder-deittiään, jos olisi tiennyt miehen taustoista ja kansallisuudesta. Tapahtuvat muuttivat myös naisen käsitystä ulkomaalaisiin ylipäätään.

– Olen selkeästi varovaisempi kaikkialla.

Keskustelu nuorista maahanmuuttajamiehistä roihahti Suomessa alkuvuonna, kun Oulun hyväksikäyttötapaukset tulivat julkisuuteen. Minna pitää tietyistä kulttuureista Suomeen tulevia miehiä uhkana naisille.

– Pitäisi ehdottomasti huomioida, että tänne tulee paljon yksinäisiä miehiä pakolaisina. Tietynlainen rasismi on ok. Kulttuurieroja on, eikä se iskostu kyllä heidän päähänsä, että miten saa maassa toimia.

Viisikon tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia, ja tapauksia tullaan käsittelemään valitusten jälkeen hovioikeudessa. Minna on kuitenkin päättänyt, että tapahtunut tulee kääntymään hänen voitokseen. Syvimmästä aallonpohjasta on selvitty.

– Haluan puhua avoimesti tapahtumista ja auttaa muita. Mulla on kaksi ihanaa kissaa täällä maaseudulla, ja elämä kääntyi muuton myötä onnelliseen suuntaan.

Tapauksesta on uutisoitu aiemmin Iltalehdessä.

*Minnan nimi on muutettu asian arkaluontoisuuden takia. 

Minnan (nimi muutettu) tapauksesta lisää sunnuntai-illan Studio-ohjelmassa MTV3-kanavalla kello 22.35. Ohjelman teemana on rasismi.

Tuoreimmat aiheesta

Raiskaus