Seiväshyppääjä Wilma Murto avasi ensimmäistä kertaa Rooman EM-kisojen loukkaantumisen jälkeen tilannettaan, kun aikaa Pariisin olympialaisten karsintaan on kolme päivää.
Murron kausi alkoi maaliskuussa akillesjännevammalla, jota seurasi takareiden repeämä kesäkuun alun Rooman EM-kisoissa. Siitä alkoi kahdeksan viikon juoksu aikaa vastaan.
– Siinä kohtaa oikeastaan laitettiin päivälaskuri käyntiin. Tiedettiin, että aika tiukka aikataulu tästä tulee olemaan, Murto kertoi perjantaina Pariisissa.
Vamman kuntoutuksen lisäksi Murto on pyrkinyt pitämään suorituskykyään yllä. Alun perin hänen piti tehdä ensimmäiset täysivauhtiset hyppynsä vasta Pariisissa, mutta aikataulussa tapahtui pieni iloinen yllätys.
– Koko ajan on lähemmäs semmoista normaalia harjoittelua päästy. Tein viimeisen tekniikkaharjoituksen maanantaina Turussa. Arvio oli, etten välttämättä yhtään täyden vauhdin harjoitusta saa tehtyä treeneissä ennen kisoja, mutta pääsin hyppäämään myös täydellä vauhdilla.
– Se on ainakin itselle hyvä merkki siitä, että on valmiuksia hypätä ihan hyvällä tasolla, Murto kommentoi.
Hyppyharjoitukset Murto teki Turun Kupittaan hallissa maanantaina eli tasan viikkoa ennen seiväskarsintaa. Täysivauhtisia hyppyjä kertyi kaikkiaan viisi.
Takareiden tilanteen pitäisi nyt olla kaiken tutkitun tiedon valossa hyvä.
– Viimeisimmät kuvat on otettu kaksi kolme viikkoa sitten. Silloin on näkynyt jo, että jänne on ihan ehjä, ja ei muuta kuin oireiden ja voinnin mukaan eteenpäin, Murto tiivisti.
Murto uskoo, että pitkän kuntoutuksen ja rikkonaisen kauden jälkeen lajin herkät tekniset ominaisuudet löytyvät nopeasti uudelleen.
– Isoin kysymysmerkki on varmasti suoritusvarmuus. Jos miettii koko kevättä hallikaudelta asti, niin minulla on lajisuorituksia tosi, tosi vähän ja täydellä vauhdilla äärimmäisen vähän.
– Toki luotan siihen, että minulla on 17 vuotta seiväshyppyä takana, että kyllä siellä jonkinnäköinen ”pyörälläajo-ominaisuus” on tuolla kropassa, Murto naurahtaa.