Tämä taulu jengitilan seinällä osoitti oikeudelle, kuka United Brotherhoodia todellisuudessa johtaa

0:51img
Kurkista United Brotherhoodin kerhotilaan: Tältä näytti liivijengin olohuoneessa!
Julkaistu 15.12.2020 05:29
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tänään United Brotherhoodin johtohahmoksi katsomansa Tero Holopaisen, 48, liki kymmenen vuoden vankeuteen. Holopainen itse kiisti oikeudenkäynnissä johtajuutensa ja kertoi eläköityneensä jengistä, mutta muun muassa Tuusulassa sijainneen jengitilan seinällä ollut taulu todisti oikeudelle päinvastaista.

Taulu on maalaus, jossa ylimpänä on kuva Tero Holopaisesta sikari suussaan. Alapuolella on useita fiktiivisiä ja todellisia mafiajohtajia.

Lue myös: Tällaisia varokeinoja United Brotherhood käytti poliisia vastaan: Puheluiden sijaan viestejä – lusimiskassit valmiina

Syyttäjä esitti taulun lisäksi useita muitakin todisteita johtoasemasta United Brotherhood -jengin johtajasta. Keskusrikospoliisin jengiasiantuntija Kimmo Kylmäkoski kertoi oikeudessa, että poliisin käsityksen Holopainen oli siirtynyt jengin valtakunnalliseksi johtajaksi tammikuussa 2016, kun edellinen johtaja oli luopunut tehtävästään.

Valinta johtajaksi ei kuitenkaan ilmennyt mistään asiakirjasta, eikä kukaan siitä oikeudessakaan kertonut.

1412-kokoontumistila-taulu-2

Kuva United Brotherhoodin jengitilan sisältä tauluineen kaikkineen.

Johtajasta ei puhuttu nimellä

Useista näyttönä esitetyistä puheluista kuitenkin kävi ilmi, että Holopaisella oli tosiasiallisesti jengissä varsin keskeinen asema.

Esimerkiksi eräässä tilakuuntelunauhoitteesta puhutaan johtajasta ja ”yhden perässä menemisestä”, nimeä mainitsemassa. Samantyyppisiä viittauksia tallentui nauhalle käräjäoikeuden mukaan useita.

Katso aiemmin julkaistu video jengitilan kuvista

0:51img

Mikään ei käräjäoikeuden mukaan mukaan tukenut Holopaisen väitettä siitä, että hän olisi eläköitynyt jengistä. Sen sijaan todisteena olleet kuuntelutallenteet ja viestit osoittivat, että Holopaisen toiminta jengissä on ollut varsin aktiivista.

Kellään muulla jengin jäsenellä ei ole ollut samanaikaisesti vastaavanlaista asemaa.

– Arvioitaessa kokonaisuutena kaikkia asiassa esitettyjä todisteita ei jää varteenotettavaa epäilystä siitä, että United Brotherhoodilla on johtaja ja että tämä johtaja on Tero Holopainen, vaikka häntä ei nimeltä mainitakaan, käräjäoikeuden päätöksessä todetaan.

Holopainen tuomittiin vyyhdissä useiden törkeiden rikosten lisäksi myös rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta, mistä on harvoin annettu langettavia tuomioita.

Tuoreimmat aiheesta

Järjestäytynyt rikollisuus