Tämä vihreä herkku löytyy joka vuosi Hanna Pakarisen joulupöydästä – paljastaa myös, miten ruskea Lada liittyy lapsuuden jouluihin
Laulaja Hanna Pakarinen esiintyi jouluaattona Hurstin Avun perinteisessä joulujuhlassa Helsingin Messukeskuksessa.
Pakarinen esiintyi Jaakko Kääriäisen kanssa, ja he esittivät enimmäkseen hengellisiä lauluja. Pakarinen kertoo kappaleiden sanoitusten nostaneen monet tunteet pintaan.
– Kerran yksi tuttu sanoi, että jos sinulla on laulun lahja, et voi sitä itselläsi pitää. Tavallaan se on vähäpätöistä laulaa, mutta jos sillä pystyy antamaan vähänkin lohtua ja helpotusta erinäisissä tilanteissa, olen tosi mielelläni mukana, Pakarinen sanoo MTV Uutisille.
Pakarinen suuntaa keikalta suoraan joulunviettoon perheensä luo. Hän kertoo välttävänsä perinteisiin jumittumista omassa joulunvietossaan, mutta tietyistä asioista hän pitää kiinni.
– Yksi asia, josta en luovu joulupöydässä, on herneet! Yritän myös kehitellä perheellemme uutta jouluperinnettä, että joulupäivänä käyn hakemassa meille kalkkunan.
Ainoa ruoka, mikä Pakarisen mukaan ehdottomasti ei kuulu joulupöytään on pitsa.
Pukki saapui ruskealla Ladalla
Parhaana joulumuistona Pakarinen mainitsee joulupukin vierailut hänen lapsuudenkotiinsa Lappeenrannan Lauritsalassa.
– Jäi hirveän hyvin mieleen, että joulupukki kävi ruskealla Ladalla jakamassa lahjoja. Vähälumisina talvina se selitettiin meille lapsille sillä, että kun porot eivät pääse pihaan.
Messukeskuksen lavalla tonttulakki päässä esiintynyt Pakarinen työstää parhaillaan uutta musiikkia.
Kiireisen syksyn jälkeen Pakarinen on huomannut kiireen ja stressin nostavan päätään arjessa. Siksi hän aikoo keskittyä nyt lepäämään ja viettämään aikaa perheensä kanssa.
– Herneet pöytään, ei nenään! Pakarinen ohjeistaa.
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää