Tamara Lund menehtyi 15 vuotta sitten, tytär saa yhä kuulla kommentteja äidistään – Maria Lund kertoo hulvattomasta kohtaamisesta Baba Lybeckin haastattelussa
Maria Lund tähdittää Helsingin kaupunginteatterin Päiväni murmelina -musikaalia ja vieraili tiistaina Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa.
Laulaja, näyttelijä Maria Lund nähdään Päiväni murmelina -musikaalissa Helsingin kaupunginteatterissa. Tarina on tuttu Bill Murrayn tähdittämästä samaa nimeä kantavasta elokuvasta.
Lund kertoi tiistaina MTV3-kanavalla nähdyssä Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa hieman siitä, millaista on, kun näytellään periaatteessa samaa päivää uudestaan ja uudestaan.
– Naurettiin työryhmän kanssa, kun kuulemma maailmalta oli kantautunut hersyviä tarinoita siitä, että verhon takana kuuluu "mikä päivä, mikä päivä", että ei meille käy sillä lailla, mutta kyllä siellä sellaisia kysymyksiä on kuultu, Lund kertoi nauraen Baba Lybeckin haastattelussa.
Lundin äiti, oopperalaulaja Tamara Lund, menehtyi 15 vuotta sitten, mutta tytär vahvisti haastattelussa saavansa edelleen kuulla säännöllisesti kommentteja äidistään.
Kuuluisassa perheessä kasvanut Lund kertoo olevansa varsin tarkka kolmen lapsensa yksityisyydestä muun muassa sen suhteen, mitä lataa sosiaaliseen mediaan.
– En ole heitä julkisesti esitellyt, vaikka toki nimet ja iät olen antanut tietoon. Ehkä sellaista iso, onnellinen perhe -kotikuvauksia ei tulla näkemään, hän pohti.
Maria Lund kertoi Baba Lybeckille hauskasta kommentista, jonka oli kuullut äitiinsä liittyen. Mistä oli kyse ja millaista oli kasvaa kuuluisan äidin kanssa? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Viiden jälkeen MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa arkisin kello 17.05!
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää