Tampereen Lenin-museo uudistetaan - näyttelystä entistä objektiivisempi

Lenin museo
Lenin-museo avattiin Tampereelle vuonna 1946.Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2014 12:55

MTV Uutiset - STT

Tampereella sijaitseva Lenin-museo uudistetaan vuoteen 2016 mennessä.

Museon toiminta jatkuu Tampereen työväentalossa, mutta nykyinen neuvostoaikainen näyttely uusitaan kokonaan. Myös museon tilat peruskorjataan.

Museon nykyinen perusnäyttely on suunniteltu 1980-luvulla Moskovan Lenin-keskusmuseossa. Museonjohtaja Kalle Kallion mukaan uudesta näyttelystä tulee entistä objektiivisempi. Myös yleisö pääsee vaikuttamaan näyttelyn suunnitteluun, kun museossa avataan helmikuussa Millaisen Lenin-museon sinä haluat? -näyttely.

- Mahdollisimman monelle halutaan antaa mahdollisuus osallistua keskusteluun. Haluamme kuulla esimerkiksi siitä, kuinka paljon yleisö haluaisi käsitellä arkea Neuvostoliitossa tai leniniläistä teoriaa, Kallio kertoo.

Lenin-museo ja Työväenmuseo Werstas yhdistyivät vuoden alussa, ja Lenin-museo päätettiin uudistaa. Yhdistymisen taustalla olivat muun muassa Lenin-museon resurssiongelmat. Vuonna 1946 perustettua Lenin-museota ylläpiti aiemmin Suomi-Venäjä-seura. Museo on keskittynyt Neuvostoliiton historiaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri