Tampereen lapsiperheen murhayritykset tehtiin teräaseella – tekijällä yhteys uhreihin

Uhrit saivat tilanteessa vakavia vammoja, ja ovat edelleen sairaalahoidossa.

Tampereella varhain lauantaiaamuna tapahtuneessa epäillyssä neljän murhan yrityksessä käytettiin teräasetta, poliisi tiedottaa.

Uhrit ovat yhä sairaalahoidossa, mutta poliisi on päässyt puhuttamaan heitä. Poliisin mukaan uhrien ja epäillyn tekijän välillä oli ennestään jonkinlainen yhteys, eivätkä uhrit valikoituneet sattumanvaraisesti.

Tapahtumat eivät poliisin mukaan liity järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Tutkinnanjohtaja Juha Siljamäki kertoi lauantaina MTV Uutisille, että kohteena oli perhe, johon kuuluu kaksi lasta.

Epäillyt murhayritykset tapahtuivat yksityisasunnossa Linnainmaan kaupunginosassa. Poliisi löysi epäillyn tekijän kuolleena tapahtumapaikalta. Hänen kuolemaansa ei epäillä liittyvän rikosta.

Alueella asuva mies kertoi MTV:lle, että rikoksen kohteeksi joutunut perhe oli hyvin rauhallinen. Hän oli tapauksesta järkyttynyt.

– Tätä on vaikea ymmärtää. Tämä on ollut mukavaa seutua. En olisi uskonut täällä tapahtuvan tällaista.

Koska epäilty on kuollut, tapaus ei päädy oikeuteen, mutta poliisi selvittää joka tapauksessa tapahtumien kulun. Poliisi ei kommentoi tapauksen yksityiskohtia enempää suojatakseen perheen yksityisyyttä. 

Lue myös:

    Uusimmat