Tampereen turmarekan kuljettajaa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta

Tampere onnettomuus suojatie rekka
Eilen Tampereella suojatieonnettomuudessa loukkaantunut 11-vuotias tyttö on kuollut.
Julkaistu 27.08.2015 09:49

MTV UUTISET

Tampereen poliisin mukaan eilistä turmarekan kuljettajaa epäillään alustavasti törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Eilen rekan alle jäänyt 11-vuotias tyttö kuoli vammoihinsa viime yönä.

Rikoskomisario Antti Heijari Tampereen poliisista kertoo, että onnettomuutta tutkitaan rikosasiana.

– Kun ajatellaan että kysymys on risteysalueesta, suojatiestä ja lapsesta, antaa se erityistä aihetta varovaisuuteen. Tällä hetkellä työninimikkeenä on törkeä kuolemantuottamus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Nimikkeet saattavat muuttua, mutta näillä asetelmilla aloitetaan, sanoo Heijari.

Alustavien tutkimusten mukaan sekä täysperävaunulliselle rekalle että tytölle paloi vihreä valo onnettomuuden sattuessa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa