Tanskassa Israelin suurlähetystön liepeillä tapahtuneista räjähdyksistä pidätetyt ovat nuoria Ruotsin kansalaisia, paikallinen poliisi kertoo.
Kolme 15–20-vuotiasta nuorta miestä pidätettiin tänään Kööpenhaminassa.
Poliisi uskoo, että yöllä tapahtuneet räjähdykset johtuivat kahdesta käsikranaatista.
Ruotsissa poliisi on vahvistanut, että Israelin Tukholman-suurlähetystön luona ammuttiin eilen.
Kummassakaan tapauksessa ei ole raportoitu loukkaantumisista.
Poliisi kertoi eilen tiedotustilaisuudessa tanskalaismedioille, että kukaan ei loukkaantunut räjähdyksissä.
Tanskan Israelin suurlähetystö sijaitsee Kööpenhaminan pohjoisosissa, Lundevangsvej-nimisellä kadulla. Alueella sijaitsee myös muiden maiden suurlähetystöjä, kuten Romanian, Thaimaan, Iranin, Turkin sekä Venäjän.