MTV Uutisista eläkkeelle jäävän Tapani Pohjalan uran varrelle on osunut monta isoa uutistapahtumaa, mutta henkilökohtaisesti koskettavimpia oli Matti Nykäsen kuolema. Pohjala oli ystävystynyt Nykäsen kanssa 80-luvulla tämän ollessa vielä nuori urheilusankari. Kaikkein suurin uutisaihe, korona, tuli sen sijaan eteen vasta uran loppumetreillä.
Tapani ”Tappi” Pohjala, 63, on tuttu mies MTV Uutisten katsojille, vaikka suurin osa hänen reilut 35 vuotta kestäneestä urastaan Maikkarilla on tapahtunut kulisseissa. Etenkin viime vuodet Pohjala on toiminut päällikkötehtävissä ja vain nimi on vilahtanut uutisten lopputeksteissä.
Vuosikymmeniin mahtuu kuitenkin paljon työtä myös kameran edessä, kuten silloin, kun Pohjala raportoi Jugoslavian sodan ensilaukauksista tai kun hän haastatteli mäkikotka Matti Nykästä tämän uran huippuhetkinä.
Kymmenen uutisista se alkoi
Harjavallassa syntynyt Pohjala aloitti uransa kesätoimittajana Satakunnan Kansan urheilutoimituksessa Porissa. Jo ennen sitä yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut nuorimies oli tehnyt urheilujuttuja paikallislehtiin.
– Lisäksi useampikin sukulaiseni oli toimittaja, eli ammatti löytyi ihan itsestään, Pohjala kertoo.
Urheilutoimituksessa Pohjala oppi tekemään töitä hektisessä ympäristössä. Kun hän sitten vuonna 1985 pääsi töihin MTV:n uutisiin, kiivas työtahti ei tullut yllätyksenä. Vauhti oli tosin tuolloin huomattavasti rauhallisempi kuin toimituksessa nykyään.
– Silloin tehtiin vain Kymmenen uutisia televisioon. Aamulla tultiin töihin, ja jutun piti olla valmis iltakymmeneltä. Aiheeseen sai perehtyä koko päivän, eli tuli katseltua taustojakin paremmin. Nykyään juttu pitää tehdä suunnilleen tunnissa.
Toimittajan tärkein työväline oli tietokoneen ja kännykän sijaan lankapuhelin, ja sitä käytettiin paljon.
– Silloin myös tavattiin ihmisiä paljon ja käytiin erilaisissa taustatilaisuuksissa.
Ruutukasvojen näkemistä jonotettiin
Paitsi työnteon tavat myös ihmisten suhtautuminen mediaan ja julkisuuteen ovat muuttuneet huomattavasti 35 vuoden aikana.
Vielä 80-luvulla esimerkiksi uutisankkurit olivat isoja julkkiksia, joita mentiin varmasti katsomaan, jos omille kulmille osuivat.
– Kun kiertelimme maakunnissa ruutukasvojen kanssa, siellä oli suuret määrät ihmisiä hakemassa nimikirjoituksia. Ja jos vaikka olisi jaettu Kolmen sepän patsaalla MTV:n kuulakärkikyniä, siellä olisi ollut pitkä jono. Nyt ketään ei kiinnostaisi.
"Nyt riittää vain yksi tviitti"
Journalismissa suurin muutos on tapahtunut sosiaalisen median myötä.
– Toistakymmentä vuotta sitten monet päätoimittajat intoilivat sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten hienoa on sen mukanaan tuoma kansalaisjournalismi. Se on kuitenkin osoittautunut myös vaaralliseksi asiaksi.
– Välillä hirvittää katsoa, miten ihmiset arvioivat toisiaan vailla mitään tietopohjaa. Vastakkainasettelu on kasvanut.
Myös perusjournalismin periaatteet ovat Pohjalan mielestä rapautuneet.
– Ennen piti olla kolme lähdettä ennen kuin uutinen kerrottiin. Nyt riittää vain yksi tviitti.
Iso uutinen on usein huono uutinen
Pohjalan uran varrelle on osunut monta isoa uutistapahtumaa ja historiallista käännekohtaa. Usein isoimmat uutiset ovat olleet huonoja: katastrofeja, onnettomuuksia ja sotia.
– En muista valitettavasti hirveästi merkittäviä uutisia, jotka olisivat olleet hyviä. Mieleen jääneitä tapahtumia ovat olleet muun muassa Olof Palmen murha, Aasian tsunami, Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja ensimmäisen avaruussukkulan räjähdys.
Pohjala arvelee, että isoista uutisaiheista uusin on myös ehkä hänen uransa suurin. Korona on Pohjalan mukaan myös yksi syy siihen, että hän päätti jäädä eläkkeelle juuri nyt.
– Luulen, että sen vaikutukset talouteen ja elämään muutenkin tulevat olemaan hyvin pitkäaikaiset. Emmekä me edes tiedä vielä, mitkä ne ovat.
Jugoslavian sota kosketti läheltä
Pohjala on työskennellyt MTV:n uutisissa lähes kaikissa tehtävissä kesätoimittajasta uutis- ja toimituspäälliköksi ja politiikan toimittajasta ja talousuutisten ankkurista Saksan kirjeenvaihtajaksi.
Kirjeenvaihtajan vuosiin osui yksi Eurooppaa koetelleista suurista tragedioista.
– Menin alkuvuonna 1991 Jugoslaviaan juuri päivää ennen sodan alkamista. Kukaan ei voinut vielä silloin uskoa, että Euroopassa alettaisiin sotia, kun yhtään sotaa ei ollut ollut täällä puoleen vuosisataan.
– Oli aika kylmäävää herätä sunnuntaiaamuna kahdeksalta ilmahälytykseen, kun hävittäjät lensivät hotellin yli.
Matti Nykäsen poismeno kosketti
Uransa urheilutoimittajana aloittanut Pohjala teki urheilu-uutisia myös MTV:llä. Yksi Pohjalan suurimmista urheiluprojekteista oli kansainvälinen dokumentti mäkihyppääjä Matti Nykäsestä. Se myytiin yli 10 maahan.
– Seurasin Nykästä Keski-Euroopan mäkiviikoilla. Hän eli silloin uransa kuuminta aikaa. Voin sanoa, että tunsinkin hänet. Kun hän kuoli, otin sen henkilökohtaisesti hyvin raskaasti.
Pohjalan mukaan kuva, joka Nykäsestä oli julkisuudessa, ei ollut oikea.
– Matti oli lopulta aika yksinäinen mies. Hän sanoi joskus minulle, että ihmisellä on paljon kavereita mutta vähän ystäviä. Se varmaan aika paljon kertoi siitä, miten hän itse elämänsä koki.
1:35
Presidentillisiä siitoksia
1980-luvun lopulla Pohjala oli presidentti Mauno Koiviston mukana tämän Puolan-vierailulla. Presidenttien ulkomaanmatkat olivat tuolloin tärkeitä uutistapahtumia.
– Ne olivat yleensä ykkösuutisia, sanoi presidentti mitä tahansa.
Puolassa presidentin seurue vietiin maan mahtavimpaan hevossiittolaan.
– Se oli varmaan hienointa, mitä puolalaisilla siihen aikaan oli näyttää, Pohjala arvioi.
Toimittajat pääsivät odottamaan presidenttiä ja tiedotustilaisuutta hevossiittolan johtajan huoneessa.
– Huoneen seinälle oli kuitenkin unohtunut Playboyn kalenteri. Kun järjestäjät huomasivat sen, meidät kutsuttiin yhtäkkiä pois. Kun tulimme takaisin, kalenteri oli yllättäen hävinnyt, Pohjala naurahtaa.
1:31
Myrskyn silmässä Australiassa
Yksi tuoreimpia uutistapahtumia, jonka keskelle Pohjala joutui itse hyvin konkreettisesti, oli hirmumyrsky Debbie Australiassa vuonna 2017.
– Satuin pyörremyrskyn silmään Australian-matkallani. Tuulen nopeus oli 72 metriä sekunnissa. Annoin puhelimessa haastatteluja niin pitkään kuin puhelin toimi. Olimme vankina saarella, eivätkä mitkään tietoliikenneyhteydet lopulta toimineet.
Pohjana kertoo luvanneensa esimiehilleen MTV:llä olevansa vastedeskin käytettävissä, jos uutisia vastaan tulee.
– Vaikka olen työskennellyt usein hyvin surullisten asioiden kanssa, työ on ollut myös hirveän hauskaa. Paljon on ollut tullut myös lunta tupaan eikä palaute aina ole ollut kovin tyydyttävää, mutta minulle on ollut helppoa myös unohtaa se. Kun on voinut palautteen antajalle sanoa puhelun lopuksi, kiitos mielipiteestäsi, se on ollut siinä.
– Jos minulle uutisia eteen tulee, kyllä minä ne Pöllölaaksoon kannan. Tästä lähtien aion kuitenkin olla vain vapaaehtoistoimittaja.