Urheilutoimittaja Tapio Suominen kiittää saamastaan tuesta Twitterissä.
Tapio Suominen kirjoittaa Twitterissä olleensa kuukauden hoidossa.
– Tasan kuukausi psykiatrisella osastolla, kymmenen kertaa sähköä ja tänään kotiin. Kiitos tuesta ja kannustuksesta. Pienin askelin eteenpäin, Suominen twiittasi.
Marraskuussa uutisoitiin, että Tapio Suomista epäillään rattijuopumuksesta Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Ilta-Sanomien mukaan poliisin esitutkinta oli valmistunut ja syyttäjä jätti asiasta haastehakemuksen 1. marraskuuta.
Suominen kirjoitti aiheesta Twitter-tilillään.
– Olen hyvin pahoillani ja häpeissäni tapahtuneesta. Onneksi en satuttanut ketään.
Yle kertoi marraskuun alkupuolella, että maastohiihtoa kanavalla selostanut Tapio Suominen on sairauslomalla koko hiihtokauden.
Suominen kertoi Ylen Perjantai-ohjelmassa maaliskuussa 2017 avoimesti mielenterveysongelmistaan. Hän kertoi käyneensä lähellä itsemurhaa.
Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä Suominen kertoi ohjelmassa menneensä kesällä 2013 veljensä ohjaamana psykiatriseen hoitoon.
– Sekaisin olin ja pelotti. Ihmiset pelkäävät leimaa. Jos on mielenterveyden ongelmia, saat hullun leiman, Suominen sanoi Perjantai-ohjelmassa.
Suominen joutui sairaalaan myöhemmin uudestaan.
– Löysin itseni viidennen kerroksen parvekkeen kaiteelta. Mietin, että mitä jos matka ei riitäkään, Suominen kertoi lähetyksessä.