Tappara-vahti joutui pilkkahuutojen kohteeksi – puhuu nyt vuosien jälkeen kipeistä muistoista: "Se otti enemmän päähän"

Juha Metsola palasi Tapparaan ja asteli jäätäviin saappaisiin 5:42
Video: Juha Metsola yllätettiin kesken haastattelun – toimittaja toi käteen esineen menneisyydestä

Juha Metsola, 35, on Ilveksen kasvatti, mutta suurimmat uroteot ovat syntyneet päävastustajassa Tapparassa. Tälle kaudelle kirvesrintoihin palannut Metsola torjui takavuosina Tapparan niin lähelle Suomen mestaruutta kuin se on mahdollista ilman itse pokaalin nostamista.

Kaudella 2011-2012 Tapparaan saapunut Metsola jatkoi kolmen karvaan finaalitappion jälkeen matkaa vuosiksi KHL:ään, jossa hän torjui Amur Habarovskissa vuosina 2015-2018.

Kiinan rajalta Metsola siirtyi Venäjän kaakkoiskulmalla sijaitsevaan Ufaan, jossa kuluivat seuraavat neljä kautta. Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan jälkeen Metsolan ura jatkui sveitsiläisessä Klotenissa kahden kauden ajan ennen nyt koittanutta paluutaan Tapparaan.

Ensimmäinen Tappara-aikakausi muistetaan Metsolan kohdalla huippuotteiden lisäksi kahdesta seitsemännen loppuottelun jatkoaikatappiosta Kärpille sekä maalivahdin omaan virheeseen ratkenneesta kuudennesta finaalista Ässiä vastaan keväällä 2013.

Artikkelin video: Mitä maalivahti itse ajatteli "Metsola sulaa" -huudoista? Mikä sai maailmaa nähneen kokeneen vahdin vielä palaamaan Tapparaan?

Lauantain ottelut SM-liigassa:

HIFK - SaiPa (17.00)

Ilves - Pelicans (17.00)

JYP - Tappara (17.00)

Kiekko-Espoo - Jukurit (17.00)

Lukko - Kärpät (17.00)

Sport - Ässät (17.00)

KalPa - TPS (18.30)

 

 

Lue myös:

    Uusimmat