Verottajan lähettämät uudet verokortit ovat pääsääntöisesti voimassa helmikuusta lähtien, muistuttaa Verohallinto.
Ylitarkastaja Heikki Koskela kertoo Verohallinnon tiedotteessa, että osa ihmisistä tilaa uuden verokortin turhaan, koska katsoo erehdyksessä verokorttiin kirjatun tulorajan olevan tarkoitettu koko vuodelle, vaikka tuloraja on helmikuusta lähtien voimassa.
– Verokortin alareunasta löytyy kuitenkin arvio koko vuoden tuloista, toteaa Koskela.
Tammikuussa valtaosa ihmisistä käyttää vielä viime vuoden verokorttia.
Poikkeus on Koskelan mukaan se, jos ihminen on itse muuttanut verokorttia joulu–tammikuun aikana.
Uuden verokortin tuloraja on arvioitu aiempien tulojen perusteella.
Verohallinto kehottaa ihmisiä tarkistamaan uuden verokortin huolellisesti läpi ja vasta sitten tilaamaan uuden, jos tarvetta on.
Tulonhankkimismenot eivät ole Verohallinnon mukaan aiemmasta poiketen siirtyneet uudelle verokortille, joten verottaja kannustaa kiinnittämään huomiota tulorajan lisäksi myös verokortille kirjattuihin verovähennyksiin.
Verottajan mukaan työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut, työttömyyskassamaksut, työmatkakulut ja työhuonevähennys sekä kotitalousvähennys olivat erikseen haetuista verovähennyksistä euromääräisesti merkittävimmät vuonna 2022.