Tässä kaupungissa on enemmän superrikkaita kuin missään muualla – ultrarikkaita koko maailmassa yhteensä 256 000

1:34img
Julkaistu 07.09.2018 11:03

MTV UUTISET - CNN

Hong Kong on ohittanut New Yorkin maailman isoimpana rikkaiden ihmisten keskittymänä, uutisoi muun muassa CNN.

Huhtikuussa uutisotiin superrikkaiden rakentavan nyt luksusbunkkereita maailmanlopun varalle. Katso video!

Viime vuonna Hong Kongissa asui tutkimusyritys Wealth-X:n mukaan noin 10 000 "ultrarikasta". Määritelmän mukaan ultrarikas on henkilö, jonka omaisuus on arvoltaan vähintään 30 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 25,8 miljoonaa euroa.

Määrä nousi lähes kolmanneksen edellisvuodesta. Yhteensä ultrarikkaita oli noin 256 000.

Samalla Hong Kong ohitti New Yorkin superrikkaiden asuinpaikkojen listauksessa.

Kehitystä ovat vauhdittaneet etenkin Hong Kongin osakemarkkinoiden arvonnousu sekä Kiinan viime vuosikymmenten talouskasvu.

Aasia ottaa Pohjois-Amerikkaa kiinni

Eri maita vertaillessa Yhdysvallat pysyy edelleen ykköspaikalla.

Aasia ja etenkin Kiina ovat kuitenkin viime vuosina ottaneet Yhdysvaltoja kiinni.

– Varallisuutta kasvatetaan ympäri Kiinaa

Hong Kongin ja New Yorkin jälkeen superrikkaiden asuinpaikkojen listalle sijoittuvat Tokio, Los Angeles, Pariisi, Lontoo ja Chicago.

Tutkimuksen mukaan maailmassa on tällä hetkellä hieman alle 35 000 ultrarikasta naista, mikä on uusi ennätys.

Tuoreimmat aiheesta

Raha