Suvi Teräsniska ja Lauri Mikkola nähdään tulevalla Elämäni Biisi -kaudella.
Elämäni Biisi -sarjasta starttaa Ylellä tänä syksynä jo kuudes tuotantokausi. Tulevalla kaudella jatkaa viisi edellisen kauden tähtiartistia: Arja Saijonmaa, Diandra, Jore Marjaranta, JP Leppäluoto ja Tero Vesterinen.
Tämän lisäksi joukon vahvistuksiksi saapuu kaksi uutta tulokasta: Suvi Teräsniska ja Lauri Mikkola.
– Olen tulevasta pestistä todella innoissani. Lähtökohtaisesti olen urallani aina halunnut laulaa lauluja, jotka on ihmisille tärkeitä. Tämä mahdollisuus on itse asiassa oma pieni haave, joka nyt toteutuu. On mahtavaa päästä haastamaan itseä myös sellaisten laulujen esittäjänä, jotka eivät ole sitä ominta ydinmusiikkia, Teräsniska kommentoi tiedotteessa.
– Tuntuu tosi hienolta päästä osaksi Elämäni Biisi -perhettä. On todella inspiroivaa olla mukana juuri tällä porukalla ja luoda yhdessä erityisiä hetkiä. Tässä ohjelmassa jokaisella kappaleella on ainutlaatuinen ja henkilökohtainen merkitys kuulijalle ja parhaillaan se resonoi myös meissä esiintyjissä. Odotan innolla näitä kohtaamisia tältä kaudelta, Mikkola puolestaan sanoo.
Sarjan juontajana jatkaa Katja Ståhl. Tällä kaudella elämänsä biisin tulevat paljastamaan muun muassa Toni Wirtanen, Maija-Liisa Peuhu, Sofi Oksanen, Satu Rämö ja Juha Mieto.