Tästä syystä kohujuontaja Tucker Carlson oli Putinille unelmien haastattelija – "Kuin kissa kermakupin äärellä"

0:35img
Katso video: Outo hetki herätti huomion Putin-haastattelussa: "Mitä on meneillään?"
Julkaistu 09.02.2024 18:22
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Kohuttu Tucker Carlson toimi Putinin äänitorvena kohua herättäneessä haastattelussa.

Tucker Carlson on tuttu nimi varmasti suurimmalle osalle yhdysvaltalaisia. Suomessa hänen nimensä nousi pinnalle perjantaina, kun hänen haastattelunsa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa julkaistiin.

Carlson sai viime vuonna potkut konservatiiviselta Fox Newsilta, jossa hänen nimikko-ohjelmansa oli vuodesta toiseen yksi Yhdysvaltojen katsotuimmista kaapelikanavien ohjelmista. Kanavalla katsottiin läpi sormien useampi rasistisena pidettyyn Carlsoniin liittynyt kohu, kunnes huhtikuussa mitta tuli täyteen.

Potkujensa jälkeen Carlson perusti oman ohjelman, jonka osana Putinin haastattelu julkaistiin.

Carlsonin lisäksi monen muunkin länsimäisen toimittajan on kerrottu pyytäneen Putinilta haastattelua hyökkäyssodan alun jälkeen. Lopulta se oli Carlson, joka Putinin sai kameran eteen yli kahdeksi tunniksi.

Lue myös: Outo hetki herätti huomion Putin-haastattelussa: "Mitä on meneillään?"

Salaliittoteorioita isolle yleisölle

Tucker Carlson on syytetty radikaaleista ajatuksistaan ja salaliittoteorioiden levittämisestä, myös Ukrainassa käytävään sotaan liittyen.

Hän on asettanut Yhdysvaltain tuen Ukrainalle kyseenalaiseksi, ja nyt keskustelu sen jatkumisesta, tai jopa mahdollisesta lakkauttamisesta, käy kuumana Yhdysvaltain tulevien presidentinvaalien kynnyksellä.

MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki kuvailee Carlsonin nielaisseen Kremlin syötin. Hänen avullaan saatiin luotua illuusio puolueettomasta, journalistisesta haastattelusta, jolla saadaan Putinin viestiä läpi Atlantin toiselle puolelle.

– Nyt kun ollaan tällaisessa avainkohdassa, niin juuri tällainen henkilö on ihan omiaan tekemään haastattelun Putinin kanssa ja juuri hänen kauttaan viesti menee, sinne minne on tarkoituskin, Kivimäki sanoo.

1:50img

Katso video: Carlsonin kysymyksenasettelu Putinille herättää ihmetystä.

Suunniteltu juttu

Haastattelu on kaukana puolueettomasta journalismista, jossa haastattelija on puolueeton ja esittää myös kysymyksiä, joihin ei ole harjoiteltuja vastauksia valmiina. Kysymykset ja vastaukset on todennäköisesti mietitty huolella etukäteen.

– Kyllä tässä aika kaukana ollaan esimerkiksi BBC:n Hard Talk -tyyppisistä haastatteluista, joissa aidosti lähdetään haastamaan haastateltavaa, Kivimäki vertailee.

Silmiinpistävää oli myös haastattelun rento tunnelma. Carlson naureskeli antaumuksella useamman kerran, ja Putinkin vaikutti hyväntuuliselta. Kivimäki kuvailee Putinin ja Carlsonin elekieltä ja kemiaa toverilliseksi.

– Putinin ilmeet ja elekieli olivat kuin kissa kermakupin äärellä.

Koko analyysin Carlsonin ja Putinin haastattelusta voit katsoa alta.

14:15img

Katso koko lähetys: MTV Uutiset Live purkaa Tucker Carlsonin ja Vladimir Putinin keskustelun tärkeimmät pointit.

Tuoreimmat aiheesta

Vladimir Putin