Putin pyrkii saamaan viestiään länsimaihin, sanoo Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro MTU Uutisille.
Vladimir Putinin haastattelu julkaistiin varhain perjantaina Suomen aikaa haastattelijan omalla Tucker Carlson Network -alustalla. Putinia haastatellut Tucker Carlsson on tunnettu republikaani, yhdysvaltalainen konservatiivinen televisiojuontaja ja poliittinen kommentaattori.
Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro arvelee Putinin saaneen haastattelun avulla laajaa yleisöä omalle viestilleen.
– Kyllä hän ilman muuta pyrki saamaan oman viestinsä ja näkemyksensä yhdysvaltalaisten korviin ja vähän laajemminkin, Kangaspuro sanoi.
Haastattelu on saanut paljon huomiota Venäjällä ja ulkomailla.
– Putin viittasi, että sodan tavoitteena on ottaa vanhat venäläiset alueet takaisin haltuun. Tämän johdosta Venäjällä on alettu spekuloimaan, kuinka pitkälle vanhat alueet ulottuvat. Menevätkö ne Kiovan seutuville Dneprin rannoille asti, Kangaspuro pohtii, samalla viitaten tulkintoihin vanhojen alueiden rajoista.
Venäjän on myös pelätty hyökkäävän Puolaan tai Baltiaan, jos se voittaa Ukrainan. Putin kiisti tämän haastattelussa.
– Lupauksiin ei tietenkään voi luottaa, mutta ei Venäjällä ole kykyä hyökätä Latviaan tai Puolaan ja haastaa Nato-maita. Kyvykkyyden saamiseen menee monta vuotta, Kangaspuro sanoo.
Kaksituntisessa haastattelussa Putin puhui Itä-Euroopan historiasta ja toisti omia perusteluitaan Ukrainaan hyökkäämiselle. Putin myös suri Neuvostoliiton hajoamista.
Lue lisää: Putin kiistellyssä haastattelussa: Venäjällä ei ole kiinnostusta hyökätä Puolaan tai Latviaan
"Ei kuultu mitään uutta"
Tutkija Pekka Kalloniemen mukaan Venäjän presidentiltä ei kuultu mitään uutta ja haastattelija Tucker Carlson jäi altavastaajaksi.
– Putinhan välillä jopa suoranaisesti loukkasi Carlsonia vihjaamalla tämän pyrkimisestä aikoinaan CIA:han ja siitä, ettei Carlson ole oikeastaan journalisti vaan viihdyttäjä, Kallioniemi huomioi.
Hänen mukaansa Carlsonia ei ole yleensä haastettu haastateltavan toimesta, joten kohtaaminen Putinin kanssa saattoi olla Fox Newsin entiselle tähtitoimittajalle ihan uusi kokemus.