Onko oikein vaatia tatuoitua häävierasta peittämään itsensä? Morsiamen häikäilemättömästä käytöksestä kirjoittivat muun muassa brittiläismediat The Sun ja Mirror.
Häiden järjestäminen saattaa olla stressaavaa – haluaahan morsiuspari, että jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Morsiuspari voi halutessaan vaikuttaa myös häävieraiden pukeutumiseen pukukoodin avulla.
Harvemmin kuitenkaan morsian tai sulhanen on kädestä pitäen ohjeistamassa, kuinka vieraiden tulisi koristaa tai pukea itseään.
Eräs australialaismorsian halusi kuitenkin puuttua ystävänsä ulkomuotoon armeijamaiseen tyyliin. Ystävä rakastaa tatuointeja, ja hänen molemmat käsivartensa ovatkin kauttaaltaan tatuointimusteen kuvittamia.
Värikkäiden tatuointien lisäksi nainen suosii näyttäviä hiusvärejä. Tällä kertaa hän oli värjänyt kuontalonsa pastellisävyillä, mikä ei tietenkään istunut morsiamen protokollaan.
Morsian vaati vierasta muuttamaan ulkonäköään
Morsian lähestyikin ystäväänsä suorasukaisilla tekstiviesteillä. Hän kehotti naista peittämään käsivartensa pitkähihaisella mekolla tai takilla – hiusvärin taas pitäisi olla mahdollisimman luonnollisen sävyinen hääpäivään mennessä.
– Olemme nähneet todella paljon vaivaa häiden teeman eteen, ja valitettavasti ulkonäkösi on pahasti ristiriidassa sen kanssa. Haluan vain, että kaikki näyttää täydelliseltä, morsian viesti ystävälleen.
Ystävä huomautti, että häät järjestetään keskellä kesää, joten pitkähihainen mekko tai varsinkaan takki ei olisi vaihtoehto kuumalla säällä.
– Voisin ehkä kokeilla hiuksiini jotain kevytväriä. En voi värjätä niitä kestovärillä, sillä värin saaminen tämän sinisen sävyiseksi vaati paljon työtä, ystävä suostui joustamaan.
LUE MYÖS: Älä sorru hiusten kotivärjäyksen tyyppimokiin – asiantuntijat kertovat, miten vältät virheet
Viestittely sai uhkailevan sävyn
Ystävän kohteliaasti muotoillusta vastauksesta huolimatta morsian kihisi kiukusta: kyseessä olivat hänen häänsä ja hänen sääntönsä.
– Tiedän hyvin, että silloin on kuuma, mutta se on minun päiväni, joten älä ole itsekäs. Minusta tuntuu, että sinä viis veisaat minusta, ja ehkä siksi sinun ei kannattaisi tulla ollenkaan paikalle.
Morsiamen viesti sai yllättäen uhkailevan sävyn.
– En pyydä paljoa. Ei se ole minun vikani, että on kuuma. Osta meikkiä ja peitä tatuointisi, jos haluat tulla häihini, morsian käskytti.
– Voi pojat. Jos siis en altista itseäni lämpöhalvaukselle, se tarkoittaa, etten välitä teistä? Meikki, joka peittäisi tatuoinnit, maksaa maltaita, vieras vastasi.
LUE MYÖS: Morsian teki morsiusneidoille tarkan vaatimuslistan – jakoi mielipiteet somessa: "En koskaan käyttäisi rintaliivejä, joita joku toinen vaatisi minua käyttämään"
Kompromisseille tiukka ei: "Rahahuolesi ei ole minun ongelmani"
Koska häävieraan rahat olivat tiukalla, hän ehdotti, että olisi paikalla hääseremoniassa, mutta jättäytyisi pois itse juhlista. Morsian ei kuitenkaan suostunut kompromisseihin, sillä ystävä näkyisi hääseremoniassa otetuissa kuvissa, mikä varmasti pilaisi morsiamen elämän onnellisimman päivän.
– Rahahuolesi eivät ole minun ongelmani. Olet normaalisti todella nätti, mutta ulkonäkösi ei toimi häissäni. Mielestäni minulla on oikeus pyytää jotain näin yksinkertaista tärkeän päiväni vuoksi, morsian intti.
Ystävätär otti kaksikon käymästä keskustelusta kuvakaappaukset, ja jakoi ne Facebookin hääryhmässä, jossa morsiamen käytös kirottiin alimpaan maanrakoon.
Häävieras kertoi ottavansa asian vielä puheeksi sulhasen kanssa ennen kuin päättää, suostuuko hirviömorsiamen pomputeltavaksi.