Tavallinen perhe voi säästää tuhansia euroja kunnallisverotuksessa vaihtamalla kuntaa – "Kyllähän se on iso ero"

3:57img
Julkaistu 24.01.2019 08:09
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Veronmaksajien keskusliiton vertailun perusteella maakuntakeskuksista kevein verottaja on Helsinki ja ankarin Kokkola.

Huomenta Suomessa vierailleen liiton toimitusjohtaja Teemu Lehtisen mukaan vertailu ei paljastanut suuria yllätyksiä. 

– Kunnat ovat olleet oikeastaan koko vaalikauden ajan varsin maltillisia, varsinkin suuremmat kunnat. Suuria muutoksia ei ole tullut, Lehtinen totesi.

– Se heijastaa myös sitä, että kuntatalous on aika hyvässä tasapainossa, ja on itse asiassa parempaan päin.

Verot Kunnallisverot

Kokkolasta Helsinkiin muuttavat keskituloiset palkansaajapuolisot säästävät tuloverotuksessa vuodessa yhteensä noin 3 300 euroa. 

Esimerkiksi Lehtinen nostaa Helsingin, joka pystyi viime vuodeksi höllentämään kuntaverotusta puolella prosenttiyksiköllä.

Erot maakuntakeskusten kuntaverotuksessa ovat selkeitä. Toisaalta sen, minkä verotuksessa menettää, voi joissakin kunnissa saada takaisin suhteessa halvemmalla asumisella.

Ankarimpien ja löyhimpien kunnallisveroprosenttien ero on 5,5 prosenttiyksikköä.

– Keskituloisessa perheessä se johtaa noin 4 600 euron eroon maksetuissa kunnallisissa veroissa. Kyllähän se on iso ero, Lehtinen arvioi.

Tuoreimmat aiheesta

Verot