Kesä tuo monelle rentoutuneen mielen ja heleän päivetyksen lisäksi muutaman ylimääräisen kilon vaakalukemaan. Grilliherkut ja jäätelöt maistuvat liiankin hyvin ja arjen tutuista rutiineista on helppo lipsua.
Syksyn tullen on loistava hetki palata takaisin ruotuun, kun arki helpottaa rutiineissa pysymistä. Haaveilet sitten kesäkilojen karistamisesta tai pidemmän tähtäimen painonpudotuksesta, saattaisit hyötyä elämäntapojen muutoksessa ulkopuolisesta avusta.
Cambridge Ohjelma on lukuisten onnistuneiden painonpudotusprojektien takana. Ohjelma perustuu helppoon ja mukavaan painonpudotukseen, joka räätälöidään yhdessä oman valmentajan kanssa juuri itselle sopivaksi.
Usein painoaan omatoimisesti pudottaneiden into lakkaa jo alussa, kun tuloksia ei saada riittävän nopeasti. Henkilökohtaisen valmentajan tsempillä motivaatio on helpompi säilyttää. Cambridge Ohjelman tehokkuus perustuu siihen, että alussa noudatetaan tiukkaa ohjelmaa. Näin oikeille raiteille päästään heti alussa ja tuloksia voi nähdä hyvinkin nopeasti. Jos toistat kuurilla oppimiasi taitoja, terveelliset, painonhallintaa tukevat elämäntavat jäävät pysyviksi.
Vastaa väittämiin ja testaa, kuinka valmis sinä olet elämänpituiseen muutokseen. Osallistu samalla kilpailuun, jossa arvotaan kymmenelle onnekkaalle Cambridge Detox -pikakuuri! Palkinnon arvo on 400 euroa. Kilpailun säännöt löydät täältä. Osallistumisaika päättyy 1. joulukuuta 2019.
Cambridge Detox -pikakuuri
|
MAINOS Cambridge testilomake