Täydet junat vievät pohjoisen jouluun suomalaisia ja turisteja – konduktööri näkee heidän käytöksessään selkeän eron

9:58img
Katso videolta vinkit joulun junamatkailuun ja kuuntele konduktöörin taidonnäyte!
Julkaistu 20.12.2024 12:00
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Helsingin päärautatieasemalla oli vielä rauhallista varhain perjantaina, kun jouluun on neljä yötä. Liikettä oli jopa tavallista vähemmän, sillä etätyöt pitivät työpaikkaliikenteen maltillisena.

Illaksi vauhti kiihtyy. Myös tulevat päivät ovat kiireisiä.

– Kyllä tänään perjantaina tosi paljon ihmisiä lähtee joulunviettoon. Mutta onneksi meillä on useampi matkustuspäivämahdollisuus, sanoo VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä Huomenta Suomen haastattelussa.

Lippuja on vielä jäljellä varsinkin päiväjuniin. Pohjoisen kohteet ovat suosituimpia, ja yöjunien hyttejä on vaikea enää saada.

Lue myös: Varoituksia ajokelistä: "Onnettomuusriski huomattava"

Toimiiko netti?

Yksi asiakkaiden keskuudessa pohdinta herättänyt asia on dynaaminen hinnoittelu. Liput ovat kalliimpia suosituimmille reiteille ja kohoavat, mitä lähemmäs matkaa mennään.

– Palautetta hinnoista tulee rehellisesti sanoen suuntaan ja toiseen. Toki mitä aiemmin lipun ostaa, niin sitä edullisemmin se on mahdollista saada, Tyynilä muistuttaa.

Toimii kuin junan vessa on monille tuttu fraasi, mutta internetyhteyden osalta moni on eri mieltä. Tyynilä lupaa, että VR on pannut paljon paukkuja nettiyhteyden kehittämiseen.

– Se toimii paremmin kuin aikaisemmin. Kyllä me kaikkemme teemme. Uskon, että jouluelokuvia voi junassa katsella.

Lue myös: Tuore kuukausiennuste: Täällä lymyilee mustan joulun uhka

Junat täynnä tunnelmaa

Konduktööri Tuomas Kinnusen mukaan joulu on hienoa aikaa olla töissä.

– Iloisia kohtaamisia. Paljon turisteja ja suomalaisia matkustajia.

Joulussa on Kinnusen mukaan oma tunnelmansa jo siksi, että junat ovat täysiä.

Lue myös: Milloin menoliikenne on vilkkaimmillaan, mistä saan päivystysapua? Kokosimme vinkit joulumatkalle

Ulkomaalaiset heittäytyvät

Yhden selkeän eron eri matkustajien välillä konduktööri on huomannut.

– Ulkomaalaiset heittäytyvät paljon enemmän kuin suomalaiset. Siellä saattaa olla Grinch-yöpukuja ja koko perhe mukana. He hyökkäilevät pitkin yöjunaa. Se on mukavaa ja hilpeää, ja tulee joulumieli työntekijöillekin, Kinnunen iloitsee.

– Eikös elämä ole heittäytymistä? Sitä me suomalaiset enemmän kaipaisimme. Iloista mieltä ja pitkää pinnaa, kiire pois.

Joulumieltä tarjoaa myös VR:n henkilökunta. Kiireistä joululiikennehässäkkää kevennetään asemilla muun muassa glögillä ja joulumusiikilla.

Musiikkia pääsee soittamaan myös Kinnunen, joka toi haitarinsa mukaan myös Huomenta Suomen lähetykseen. Kuuntele tyylinäyte artikkelin videon lopusta!

Tuoreimmat aiheesta

Junat