Kokkolan Tiikerien päävalmentaja Tommi Tiilikainen kiitteli joukkuettaan henkisestä kantista.
- Se on jäänyt finaalisarjassa positiivisena mieleen, että ratkaisuhetkillä pelataan sitä lentopalloa, jota ollaan koko vuosi treenattu, Tiilikainen sanoi heti kolmannen finaalin jälkeen MTV Sportille.
- Ajoittain on ollut jopa liikaa intoa. Malttia tarvittiin tänään pelin kuluessa. Kolmannessa erässä hommat alkoivat rullata, ja sitten vähän repesi, Tiilikainen sanoi viitaten pistein 25-17 -päätyneeseen ratkaisuerään.
Hävinneen osapuolen Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja Ville Kakko näki, että Tiikerit oli kokonaisvaltaisesti edellä.
- Torjunnat voitettiin, mutta kaikessa muussa oltiin perässä. Kolmannessa erässä henkinen puoli tyhjeni, ja omilla virheillä taputeltiin se vastustajalle, Kakko ruoti.
Tiikerit johtaa loppuottelusarjaa voitoin 3-0, joten Suomen mestaruus on katkolla lauantaina Kokkolan jäähallissa. Kaksi vuotta sitten vastaavassa tilanteessa jäähalliin pakkautui reippaasti yli 4 000 katsojaa.
- Aina pitää mahdollisuus olla, ei sitä muuten kannata lähteä matkaan ollenkaan, Kakko korosti.
Suora lähetys neljännestä finaalista alkaa MTV Sport 2 -kanavalla ja Katsomossa lauantaina kello 16.45.
teevee