Teatteri vei vankilaan vielä 1920-luvulla

Kolme suomalaisissa työväenteattereissa esitettyä näytelmää vei kirjoittajansa vankilaan 1920-luvun alussa, kertoo Mikko-Olavi Seppälä tuoreessa väitöstutkimuksessaan. Viranomaiset pitivät sisällissodan kokemuksiin liittyneitä näytelmätekstejä liian kumouksellisina.

- Sisällissota kärjisti kulttuuri-ilmapiiriä. Työväenteatterit määrittyivät oppositiovoimiksi. 1910-luku oli sallivampaa aikaa, luonnehtii Seppälä.

1920-luvun alkuvuosina vankilaan joutuneet kirjoittajat olivat oman aikansa tunnettuja vasemmistomiehiä. Näytelmille oli tuolloin yleisöä, vaikka myöhemmät sukupolvet eivät juuri olekaan niitä esittäneet.

Kolme miestä ja yksi nainen

Uuno Kekäläisen Valkoinen kosto sai ensi-iltansa 1921 Enson Työväennäyttämöllä, Verneri Jokiruohon Voitetut sankarit Helsingissä 1922 ja Kaarlo Vallin Sovittamattomat turkulaisen työväenyhdistys Tarmon näyttämöllä 1922. Näytelmiä ehdittiin esittää useillakin paikkakunnilla, ennen kuin tekstit kiellettiin ja niiden kirjoittajat saivat kukin muutaman kuukauden mittaiset vankeustuomiot.

Vielä vuonna 1929 Hellä Kotijärvi sai vankeustuomion Pohjanmaalla esitetyn näytelmänsä vuoksi, jonka katsottiin halventavan lestadiolaista herätysliikettä.

Seppälä huomauttaa, että itse vankeustuomioista on kerrottu jo aiemmissa kirjallisuushistorian tutkimuksissa. Omassa väitöstyössään hän on tarkentanut vankilaan vieneiden näytelmien vaiheita ja historiallista merkitystä.

- Ne liittyvät proletaarisen teatterin virtaukseen, joka noihin aikoihin tuli Suomeen Venäjältä, kertoo Seppälä.

Mikko-Olavi Seppälän väitöskirja Teatteri liikkeessä tarkastetaan Helsingin yliopistossa tänään. Tutkimus käsittelee suomalaisten työväenteattereiden ja -näyttämöiden vaiheita vuoteen 1922 asti.

Huvinäytelmiä ja työväenhenkeä

Työväenyhdistyksiä lähellä olleita harrastajateattereita ryhdyttiin perustamaan Suomeen 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Vuonna 1906 niitä oli jo toistasataa. Seppälän mukaan työväenteatterit onnistuivat usein tekemään pitkäjänteisempää työtä kuin samaa harrastusta suosineet nuorisoseurat.

Yleisön suosiossa olivat etenkin huvi- ja laulunäytelmät, mutta työväenhenkisinä pidettyjä vakavia näytelmiä pidettiin tärkeinä. Esimerkiksi Minna Canthin ja ruotsalaisen August Strindbergin näytelmät olivat paljon esillä, mutta myös uusia kotimaisia tekstejä esitettiin mielellään.

Useat työväenteatterit palkkasivat teatterin ammattilaisia johtotehtäviin, jotkut myös näyttelijöiksi harrastajien rinnalle. Vuosikymmenien saatossa osa työväenteattereista sulautui paikkakuntansa ammattiteatteriin.

(MTV3-STT)