Kuoleman näkeminen sekä jatkuvan uhan kanssa eläminen voivat aiheuttaa stressireaktioita. Ne voivat iskeä jopa kymmenien vuosien jälkeen tapahtumista. MTV Uutiset haastatteli Teemua, joka lähti rauhanturvaajaksi parikymppisenä ja sairastui posttraumaattiseen stressihäiriöön.
MTV Uutiset Live käsittelee aihetta laajemmin tänään maanantaina kello 15 jälkeen.
Teemu lähti rauhanturvaajaksi Afganistaniin nuorena miehenä. Hän halusi kokea uutta, auttaa ja tehdä jotain konkreettista rauhan hyväksi. Taloudelliset asiat olivat yksi motivoiva tekijä, mutta listalla viimeisenä.
Matkamuistoiksi parikymppiselle Teemulle jäivät posttraumaattiset stressioireet (PTSD).
– Olin onneksi suurinta osaa muutaman vuoden vanhempi. Se auttoi asioiden käsittelyssä. Viimeisestä reissusta on noin kuusi vuotta, Teemu kertoo.
Hän haluaa kertoa kokemuksistaan nimettömänä aiheen arkaluonteisuuden vuoksi. Käytämme hänestä tässä artikkelissa Teemu-nimeä.
4:44
Katso MTV Uutiset Liven haastattelu: Myös Joni Lindeman on toiminut rauhanturvaajana Afganistanissa.
Jännitys ja pelko iskivät jälkikäteen
Teemu oli rauhanturvaajana monissa tilanteissa, joissa uhka oli käsin kosketeltava. Hänen mieleensä on jäänyt tilanne, joissa hänen ryhmäänsä kohti ammuttiin.
– Tilanne iski päälle nopeasti ja siihen piti reagoida sen mukaisesti. Hallitsimme tilanteen hyvän koulutuksen ansiosta hienosti.
Jälkikäteen ymmärsin, kuinka vakava tilanne oli ja jännitys iski takapotkuna, Teemu muistelee.
Tapahtuman jälkeen tapahtunutta käytiin läpi yhdessä. Teemun mukaan jälkikäteen ei kannata jossitella sillä, mitä olisi voinut tapahtua.
– Se aiheuttaa varmasti pidempiaikaisemmat oireet ja jää vain jumittamaan niihin ajatuksiin. Lisäksi jokaisella oli mielessä se, että ennen meidän tuloamme Afganistanissa oli kuollut suomalainen rauhanturvaaja, Teemu kertoo.
6:45
Sodan kauheudet voivat tehdä omasta kehosta vihollisen – MTV vieraili osastolla, jossa hoidetaan sodasta traumatisoituneita
Jatkuva uhka syö eniten
Teemu muistelee, että Afganistanissa oli todella paljon häiriöitä ja vaaratilanteita. Kuormittavinta oli jatkuva väkivallan uhka.
– Jatkuva varpaillaan olo kuormittaa. Löysimme tienvarsipommeja ja räjäytimme niitä hallitusti. Sellaisen uhan kanssa eläminen pitkiä aikoja on henkisen hyvinvoinnin kannalta vakava uhka.
Jännittävimpänä hetkenä hän muistaa partiointireissun maaseudulla. Teemun ryhmä pysähtyi hetkeksi erään tutun kylän lähelle. Yleensä kylissä lapset juoksivat ympyrää ja leikkivät. Vanhukset istuivat tien varrella katselemassa. Nyt tilalla oli hiljaisuus.
– Saapuessamme siellä oli hiirenhiljaista. Ketään ei näkynyt missään. Koulutuksessa olimme käyneet läpi näitä tilanteita. Talebanit veivät yleensä ihmiset pois alta, jos jotain oli tapahtumassa. Oli valtava helpotus, kun pääsimme liikkeelle, eikä mitään tapahtunut, Teemu toteaa.
Ärtymys ja painostava olo
Teemu on nyt yli 30-vuotias, ja hän tiedostaa kärsineensä PTSD-oireista palveluksensa jälkeen. Silti häntä ei kaduta, että hän lähti rauhanturvaajaksi. Hän kokee, että ymmärtää oireensa ja mistä ne kumpuavat.
Eräänä uutena vuotena ilotulitus sai oireet pintaan.
– Ilotulituksesta lähtevä pauke teki minut ahdistuneeksi. Onneksi tajusin, että se liittyi aiempaan kokemukseen rauhanturvaajana.
Teemu keskusteli tuntemuksistaan heti läheisilleen, ja se helpotti oloa. Oireet jatkuivat pari päivää, mutta sen jälkeen pauke ei ole vaivannut.
– Palveluksen jälkeen oli tärkeä purkaa ja käsitellä ajatuksia ja tuntemuksia. Niitä on helpoin käsitellä sellaisen kanssa, joka on kokenut samanlaisia asioita. He tietävät konkreettisesti, mistä puhutaan, Teemu painottaa.
Hän muistuttaa, että puhuminen ja vertaistuki on tärkeää. Apua kannattaa hakea.
– Itsellä on myös sellaista painostavaa oloa ja ärtyneisyyttä, joita en aina osaa selkeästi yhdistää mihinkään. On tärkeää käsitellä niitä heti, etteivät ne kasaudu isommaksi ja vakavammaksi, Teemu neuvoo.
"Ukrainassa tapahtuvia julmuuksia ei voi hyväksyä"
Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Jorma Ala-Sankila on ollut koulutettu sotilas koko aikuisen ikänsä.
Hän on ollut Bosniassa vuonna 1997 pataljoonaupseerina ja Kosovossa vuosina 2001–2002 suomalaisen rauhanturvaajajoukon komentajana. Lisäksi hän on toiminut Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtajana.
Ala-Sankila on toiminut myös Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtajana. Taustalla oleva kuva on Bosniasta 90-luvun lopulta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on palauttanut monien mieleen sodan kauheudet. Sotilaana Ala-sankila sanoo ymmärtävänsä, miksi sotaa ei saisi tulla ja miksi pitäisi tehdä töitä, ettei sitä koskaan tulisi.
– Ukrainassa tapahtuvia julmuuksia Venäjän sotilaiden taholta ei voi ymmärtää eikä hyväksyä. Eikä sitä, että joku hyökkää maahan, missä on siviilit paikalla. Koulutettuna sotilaana pitäisi käydä taistelut sotilaita eikä siviilejä vastaan, hän sanoo painokkaasti.
4:39
MTV paikan päällä Butshassa – tältä näyttää kauhuja kokeneessa kaupungissa
Kuka lapsista astuu seuraavaksi miinaan
Ala-Sankilalta on jäänyt Balkanilta erityisesti mieleen naisten, lasten ja vanhusten selviytyminen, kärsimys ja hätä. He olivat menettäneet perheenjäseniä, kotinsa, eikä perustarpeita ollut aina saatavilla.
– Vuosien varrella olen joutunut kaikenlaisiin tilanteisiin sodan jälkeen tai sodan uhkatilanteessa. Erityisesti sodan jälkeensä jättämät jäljet ovat tulleet tutuiksi. On ollut pysäyttävää nähdä, miten siviilien kokemukset ja kohtalot näkyvät heidän arjessaan vielä kymmenien vuosien jälkeenkin, Ala-Sankila toteaa.
Ala-Sankilan kuvia Bosniasta vuodelta 1997.
Sotatilassa olleilla alueilla on räjähtämättömiä ammustarvikkeita, kuten miinoja ja muita sotajätteitä, jotka voivat aiheuttaa kuolemaa ja vammautumisia vielä sodan jälkeenkin.
– Balkanilla niitä oli paljon ja lapset leikkivät metsissä ja maastoissa. Huoli oli valtava, että kuka heistä astuu seuraavaksi miinaan ja vammautuu loppuiäkseen, Ala-Sankila muistelee.
Jokainen sotilas murtuu tavallaan
Jokainen kokee sodassa näkemänsä asiat omalla tavallaan. Joku on ollut taisteluissa viisi vuotta, eikä ole koskaan nähnyt painajaisia. Toinen näkee kadulla ruumiin ja näkee siitä painajaisia loppuelämänsä.
– Ukrainan sota on nostanut jäsenistössämme monelle omat muistot pintaan. Olen itsekin nähnyt kaikenlaista, Ala-Sankila kertoo.
Ennen ajateltiin, että on heikkouden merkki, jos sotilas puhuu kokemistaan asioista. Nykyään tiedetään, että jokainen sotilas murtuu.
– Arviolta noin reilusta prosentista kuuteen prosenttia sairastuu PTSD-oireyhtymään. Vakavimmat oireyhtymät voivat nousta esiin vasta 35 vuoden kuluttua. Historian alussa sotilaille ei järjestetty lainkaan tukitoimintaa. Onneksi tilanne on parantunut, Suomen Rauhanturvaajaliiton vertaistukikoordinaattori Timo Ryhänen tietää.
Apua tarvitaan lisää
PTSD-oireista kärsivien prosenttiluku tarkoittaa noin 400 suomalaista reserviläistä tai entistä sotilasta, jotka elävät sen kanssa. Läheskään kaikki heistä ei saa riittävän tehokasta apua.
– Varovaisen arvion mukaan heistä 10–20 prosenttia voisi olla tällä hetkellä ammattimaisen avun tarpeessa. Tilanne ei ole riittävän hyvä, Ryhänen harmittelee.
PTSD voi aiheuttaa monenlaisia oireita kuten painajaisia, masennusta, alakuloisuutta, unihäiriöitä sekä päihteiden liikakäyttöä. Parannuksia on tehty viime vuosina. Apua kannattaa hakea.
– Jos joku asia painaa, niin kannattaa käyttää hyväksi kaikkia tarjolla olevia kanavia. Ihan jo Ukrainan tilanteen kanssa, jos sen kokee ahdistavaksi. Aina kannattaa puhua. Esimerkiksi Rauhanturvaajaliitolla on hyvät kanavat ja vertaistukiryhmät, Teemu kehottaa.