Ukrainassa sotinut Aleksi oli joutua suljetulle osastolle hakiessaan apua venähtäneeseen nilkkaan: "Laitan tunteet laatikkoon ja heitän menemään"

Oululainen Aleksi Lysander on kokenut sotilas; hän on kuulunut Ranskan muukalaislegioonaan ja toiminut palkkasotilaana Afrikassa.

Kun Ukrainan sotaa oli kulunut viikko, Lysander oli jo matkalla rintamalle.

– On minun duunini sotia. Jos en minä lähde, kuka lähtee? Lysander kertoo ajatelleensa.

Seitsemän kuukauden jälkeen, kun sota oli jo "arkipäiväistynyt", Lysander koki olevansa enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ulkomaalaiset taistelijat veivät resursseja, jotka mieluummin suunnattaisiin Ukrainan omalle armeijalle.

Lysander suuntasi takaisin Suomeen, jossa odotti tuttu tyhjyyden tunne. Kun rintamalta palaa, on edelleen sotatilassa, mutta omaa paikkaansa ja tarkoitusta vailla. 

– Sodassa on aina kysymys elämästä ja kuolemasta. Kun tulet siviilielämään, mikä on se kysymys? Minkä takia taisteltiin? Täällä ollaan vähän kuin ylimääräinen nappula liikenteessä. 

– Siellä on aina tarkoitus. Täällä ei välttämättä olekaan.

Sodasta palanneiden on vaikea saada apua

Lysander ei ole kokemuksensa kanssa yksin, mutta veteraanien on vaikea puhua edes läheisilleen.

– En puhu asiasta. Laitan ne tunteet laatikkoon ja heitän sen laatikon menemään, hän kuvailee.

Monet palaavat rintamalta hyvinvoivina, eikä läheskään kaikille kehity post-traumaattisen stressihäiriön eli PTSD:n oireita. Mutta osalla ne vaikuttavat elämään merkittävästi, myös Lysanderilla.

– Saan paniikkikohtauksia vähän väliä, tulee itkukohtauksia. Joskus herään sängystä niin, että koko sänky on ihan märkä, kun hikoilen niin paljon. 

– Nukun pätkittäin ja heräilen 16–17 kertaa yössä, sätkin kuin pikkuinen kala. 

Lysanderilla meni kymmenen vuotta myöntää, että hänellä on ongelma. Kun hän vuosien päästä haki apua, sitä ei saanut.

Terveydenhuollossa on aukko ymmärryksessä uusien sotaveteraanien kohdalla, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka SuomiAreenan aiheitta käsittelevässä keskustelussa.

– Tulee ikään kuin pelkoa, joka estää hyvin arkisen toimenpiteen, että kohdattaisiin ihminen ihmisenä, Sydänmaalakka sanoo.

– Pitäisi päästä irti kauhistelusta ja siitä, että PTSD-oireilussa olisi jotain erikoista. Se on tätä päivää, kuten muutkin mielenterveysongelmat.

Oireisiin saa apua usein vasta kun ne kehittyvät hyvin vakaviksi. Toisaalta terveydenhuollon kyvyttömyydestä kohdata sodassa olleita kielii myös se, ettei heidän tarinoitaan uskota.

Lysander itse päätyi kerran lepositeisiin ja melkein suljetulle osastolle, kun meni terveysasemalle venähtäneen nilkan vuoksi.

Vapaaehtoistaistelijat jäävät ilman veteraanin asemaa

Huolta Ukrainasta palaavien taistelijoiden sopeutumisesta kantaa myös kansalaisjärjestö Your Finnish Friends (YFF). Yhdistys toimittaa Ukrainaan materiaaliapua, mutta tukee myös suomalaistaistelijoita heidän palatessaan kotimaahan.

Järjestö on saanut yhteydenottoja muutamilta mielenterveyden ammattilaisilta, jotka haluavat tarjota apuaan rintamalta palaaville sotilaille, kertoo puheenjohtaja Kasper Kannosto SuomiAreenan keskustelussa. Joukossa on niin terapeuttiopiskelijaa kuin sotilaspappiakin.

Veteraanien traumojen tai merkityksettömyyden tunteen käsittelyä ei kuitenkaan voida jättää pelkästään vapaaehtoisten varaan.

– Mutta sekin riittää vain johonkin pisteeseen asti. Pitää olla se yksi luukku, johon mennä kun haluaa apua, ja selkeä järjestelmä, johon voi luottaa, Kannosto kuvailee.

Vapaaehtoistaistelijat jäävät lain silmissä tyhjän päälle. Kriisinhallintatehtävissä toimivat rauhanturvaajat katsotaan veteraaneiksi, mutta vapaaehtoistaistelijoita ei.

Nykyinen Petteri Orpon (kok.) hallitus esittää hallitusohjelmassaan uutta kansallista kriisinhallintaveteraanikeskusta, jonka tarkoitus on nimenomaan koota palvelut yhden luukun periaatteella. Esitys sellaisenaan kuitenkin jättää Ukrainassa taistelleet vapaaehtoiset tämän ulkopuolelle.

– Tehdään siis edistystä yhdellä puolella, mutta ei oteta huomioon niitä, jotka sieltä tulevat jatkuvasti takaisin ja joilla olisi tämä tarve, Kannosto sanoo.

– Tämä on mielestäni suuri epäkohta, jonka hallitus voisi yhdellä kirjauksella korjata.

Sota on vieressä

Lysander itse toivoo ensisijaisesti ymmärrystä. Kanssaihmisiltä, terveydenhuollolta, koko yhteiskunnalta. 

Sotaveteraanit eivät ole pelkästään toisen maailmansodan veteraaneja. He ovat myös pari-kolmikymppisiä nuoria aikuisia. Sota on jälleen aivan lähellämme. 

– Se on jo hyvin lähellä arkeamme, se on jo täällä. Sitä vain ei huomata, Lysander sanoo.

– Se suljetaan pois mielestä, eikä haluta tietää, että se siinä lähellä. Koska se on pelottava asia.

Ukrainassa siviileistä jopa neljännes saattaa kärsiä traumaattisista psyykkisistä oireista, sotilaiden psyykkisiä oireita voi toistaiseksi vasta arvailla. Miten voivat Ukrainasta palanneet suomalaiset vapaaehtoiset? 

Katso koko SuomiAreenan keskustelu MTV Katsomosta: Tukea ja toivoa: Suomen rooli sodan henkisten vaurioiden hoitamisessa