Teemu Suninen on puhunut – esittää painavan huolensa: "Ollaan useampi vuosi myöhässä"

2:17img
MM-rallin pistesysteemi laitettiin rajusti uusiksi – siitä nosti aiemmin hämmästyttäviä seikkoja esiin Esapekka Lappi.
Julkaistu 28.12.2023 16:32

Ville Hirvonen

Rallin MM-sarjan tulevaisuus on puhuttanut ja huolettanut viime vuosina paljon.

MM-sarjan ongelmat kiteytyvät siihen, että täysiverisiä tehdastiimejä on vain kaksi, touhu on yksinkertaisesti liian kallista, ja näin ollen MM-sarjaan osallistuminen ei näyttäydy tällä hetkellä kovin houkuttelevana vaihtoehtona autonvalmistajille.

MM-sarja on jo tehnyt radikaaleja muutoksia ensi kauteen. Se muutti muun muassa MM-sarjan pistelaskusysteemin täysin ensi kaudeksi. 

Ongelmia on kuitenkin myös kilpailuformaatissa. Kuljettajat ovat toistuvasti valittaneet, että päivät venyvät liian pitkiksi. Siirtymillä vietetään kauden aikana enemmän aikaa kuin itse pätkillä, ja kun viimein hotelliin pääsee, aletaan katsomaan videoita.

LUE MYÖS: Teemu Suninen herkuttelee hienolla mahdollisuudella

Hyundailla viime vuonna neljä MM-rallia ajanut Teemu Suninen on sarjan tulevaisuudesta huolissaan. Mutta ollaanko nyt jo myöhässä?

– Siinä ollaan mun mielestä jo useampi vuosi myöhässä, Suninen latasi.

– Niin kauan kun autot maksaa puolitoista miljoonaa, niin ei siinä ole tehtaalla motiivia sinne tulla. Maailman isoimmillakin autonvalmistajilla tahtoo olla budjetti vähän tiukassa. Autot pitäisi saada halvemmaksi ja sillä tavalla useamman saataville, eikä vain kahdelle suurimmalle valmistajalle, Suninen jatkoi.

Mitä tilanteelle sitten vielä voisi tehdä? Miten kilpailuformaatti saataisiin sellaiseksi, että se palvelisi parhaalla mahdollisilla tavalla MM-sarjaa, sen kuljettajia sekä tietysti faneja ja sponsoreita?

– Tärkein muutos olisi, että tuotaisiin lajia enemmän ihmisille. Jos nyt ajatellaan vaikka sitä, että me tuodaan sinne sponsoreita ja siis ihmisiä, jotka mahdollistavat koko touhun, niin ei niillä kuljettajilla ole siellä (rallissa) montaakaan minuuttia heille aikaa. Kun ajat tuloksesta, niin joudut keskittymään koko ajan ajamiseen ja olemaan koko ajan tien päällä ja keskittymään videoihin, Suninen kritisoi.

LUE MYÖS: Teemu Suniselta kysyttiin suora kysymys maailmanmestaruudesta – "Riippuu tietysti miten pitkään tuo Kalle ajelee"

Sunisen esiin nostama ongelma tuli hyvin esille esimerkiksi loppuvuodesta ajetussa Keski-Euroopan MM-rallissa. Ensin tehtiin nopea pyörähdys Tshekin pääkaupungissa Prahassa ja sitten palattiinkin nopeasti Saksaan, missä huoltoalue sijaitsi. Ei yhtään mitään järkeä, voisi joku sanoa.

– Meidän pitäisi saada kuskit lähemmäksi faneja, ja se onnistuu vain sillä, että kevennetään meidän taakkaa edes jonkin verran. Maailma on kuitenkin muuttunut ja dataa on tullut paljon enemmän ja inssien kanssa työmäärä kasvanut. Median määräkin on lisääntynyt, joten kisapäivinä kalenteri on aika täynnä, Suninen harmitteli.

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli