Tekikö Saga Vanninen virheen? Tommi Evilä: ”Kaikkea muuta kuin positiivinen”

Seitsenottelija Saga Vanninen ilmoitti ettei jatka yhteistyötä valmentajansa Jesse Jokisen kanssa. Tommi Evilä ihmettelee ajankohtaa ja olisi antanut kaksikon kaksivuotiselle yhteistyölle lisäaikaa.

Yleisurheilun suomalaishuiput ovat vaihtaneet valmentajaa ennenkin. Esimerkiksi Wilma Murrolla ja Kristiina Mäkelällä on ollut monta valmentajaa uransa aikana. Saga Vanninen ehti tehdä yhteistyötä Jesse Jokisen kanssa kaksi vuotta, mutta tiedotti SUL:n kautta viikonloppuna, että yhteistyö päättyy.

Nyt kun ajattelee meidän huippudaameja, on havaittu samanalaista, eli eihän tämä mitenkään poikkeuksellista ole, Tommi Evilä sanoo.

– Mutta nyt eletään jo lokakuun loppua ja off-seasonit on pidemmän aikaa olleet ohitse. Työnteon aika on pidempään ollut käynnissä. Urheilija, joka on nuorten arvokisoissa voittanut kaiken, on tässä kohtaa ilman henkilökohtaista valmentajaa. Kuka hoitaa ohjelmoinnin ja muun? Tilanne on kaikkea muuta kuin positiivinen, täytyy tässä kohtaa sanoa, Evilä jatkaa.

Tulevasta valmentajasta ei ole tietoa. Sanomakonsernin selvityksen mukaan ainakaan Tiia Hautala, Mika Järvinen tai Vannisen vanha valmentaja Matti Liimatainen eivät ole Vannisen uusia valmentajia. Vaihtoehdot alkavat käydä vähiin.

– Saga asuu Tampereella. Voidaan melkein sanoa, että vaihtoehtoja ei täällä (Tampereella) ole, Evilä täräyttää huolestuneesti Tampereen seudun yleisurheilupiirit tuntien.

– Sitten alkaa tulla eteen paikkakunnan vaihto. Ja jos sitä mietitään, niin sitten sopii jo miettiä, että olisiko mahdollista päästä johonkin kansainväliseen kuvioon. Sitten aletaan puhua rahasta ja puhutaan isosta rahasta.

Yhteistyö oli alkutekijöissä

Jesse Jokinen tuli Saga Vannisen valmentajaksi vuoden 2022 syksyllä. Siinä vaiheessa nuori nainen oli otellut jo hulppeat pisteet 6193. Kun tätä tulosta vasten Jokisen ja Vannisen yhteistyötä peilataan, ei kehitystä ole tapahtunut kovinkaan paljon, sillä tällä hetkellä Vannisen ennätyspisteet kirjataan 6391.

Evilä muistuttaa, että kahden vuoden yhteistyö ei ole kovin pitkä aika.

– Kuitenkin ajatellen, että on saavutettu MM-mitali (Jokisen valmennuksessa), oli yhteistyö alkutekijöissä. Jokinen oli erittäin kartalla, mitä Sagan kanssa piti alkaa tekemään. Yritettiin parantaa perustekniikoita ja juoksun maksiminopeutta. Ne ovat pitkiä prosesseja, Evilä sanoo.

– Kun yritetään mennään alueille, jossa urheilijaa on mahdollisuus kehittää eniten, niin se tuottaa mukavuusalueelta poismenoa, ja palkinto seuraa vasta sitten kun kehitys materialisoituu. Se on pitkä polku, ja sitä hieman ihmettelen. Olisin nähnyt tässä semmoisen useamman vuoden prosessin huipentuen Los Angelesin olympialaisiin.

Evilä uskoo, että Jokinen ja Vanninen eivät ole päässeet kahden vuoden yhteistyön aikana toteuttamaan kaikkia asioita, joihin olisi ollut potentiaalia.

– Kun ei voi kaikkia asioita lyödä heti tiskiin. Pitää priorisoida. Uskon, että jäi aika paljon piippuun. Ei saatu tuotua kaikkia asioita prosessiin, mikä olisi ollut tarve.

Tummia pilviä taivaalle

Vannisen kausi 2024 oli loukkaantumisten sävyttämä. Hän ei kyennyt urheilemaan Rooman EM-kisoissa ja osallistui Pariisin olympialaisiin puolikuntoisena.

– Tilanne ei ole positiivinen, kun tiedetään, että paikat ovat prakailleet. Saga on erittäin kova tehontuottaja, ja nyt pitää lähteä rikkonaisen kauden jälkeen eteenpäin ja miettimään uutta valmennusta, Evilä pohtii.

Kuka hyvänsä uusi valmentaja onkaan, on Evilällä selkeä näkemys, mitä nyt pitää tehdä.

– Ensinnäkin alkuanalyysin täytyy olla todella tarkka sekä kattava, ja sen pitää olla brutaalin rehellinen. Kello käy koko ajan ja joka vuosi on tärkeä tuossa lajissa. Nyt on tummia pilviä on kehkeytymässä taivaalle.

Vanninen on voittanut nuorten puolella kaksi MM- sekä EM-kultaa. Viime vuonna aikuisten MM-halleista irtosi sensaatiomaisesti hopeaa, joten potentiaalia on aivan maailman terävimmälle huipulle asti.

– Varmasti, kun Sagan tasoisesta urheilijasta on kyse, niin koko ajan näitä kulissesissa ruuvataan kuntoon. Toivon, että paketti on Sagan arvoinen ja näköinen. Se vaatii hartiavoimin töitä eri tahoilta, Evilä pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat