Teknologiateollisuuden alkuvuosi tulee olemaan karmea – "Yhä useammalla tilauskannat ovat ohentuneet selvästi"

0:43img
Lomautettujen määrät ovat moninkertaistuneet.
Julkaistu 07.02.2024 13:08

MTV UUTISET – STT

Lomautettujen määrä on noussut teknologiateollisuuden toimialalla voimakkaasti.

Tuoreet tiedot teknologiateollisuuden yrityksistä ennakoivat Suomen talouteen haastavaa alkuvuotta. Teknologiateollisuuden yritysten uusien tilausten arvo pieneni viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 19 prosenttia vuoden takaisesta. Asia selviää Teknologiateollisuuden tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta.

Etujärjestön johtaja Petteri Rautaporras arvioi, että monilla yrityksellä tulee olemaan vaikeuksia tämän vuoden aikana.

– Hyvinä aikoina kertynyt vahva tilauskanta on kannatellut yrityksiä, mutta yhä useammalla tilauskannat ovat ohentuneet selvästi ja yritykset ovat jo joutuneet turvautumaan lomautuksiin tai vähintään niiden uhka on noussut merkittävästi, sanoo Rautaporras tiedotteessa.

Myönteistä on se, että uusien tilausten arvo nousi loka–joulukuussa kolmanneksella edellisestä neljänneksestä. Toipumisesta huolimatta tilauskertymä oli Rautaportaan mukaan huonompi kuin viime vuosina keskimäärin.

Petteri Rautaporras teknologiateollisuus lehtikuva

"Alkutalvi tulee olemaan vaikeaa"

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto laski viime vuonna Suomessa ennakkoarvion perusteella noin kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 2022.

Rautaporras pitää mahdollisena, että viime vuoden lopulla pelätty tuotantomäärien ja työllisyyden voimakas lasku voidaan näillä näkymin välttää alkuvuoden aikana.

– Sisällä olevien tilausten ansiosta tuotanto on pyörinyt teknologiateollisuudessa kiitettävästi, mutta piristymisestä huolimatta tilauskertymää ei voi vielä kuvata edes tyydyttäväksi.

Koko tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa kolme prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa. Vuoden takaiseen verrattuna tilauskanta oli joulukuussa kuitenkin 16 prosenttia pienempi.

Teknologiateollisuuden henkilöstömäärässä näkyy pientä pudotusta, mutta lomautettujen määrä on kasvanut toimialalla huomattavasti. Lomautusjärjestelyiden piirissä oli henkilöstötiedustelun perusteella joulukuun lopussa noin 16  000 työntekijää, kun kesällä lomautettuja oli muutama tuhat.

– Teollisuuden tuotanto on sakannut koko Euroopassa ja yritysten tilanne on ollut erittäin huolestuttava, mutta henkilöstöstä on haluttu pitää kiinni. Vaikka taloudessa on nähtävissä hienoista valoa tunnelin päässä, alkutalvi tulee olemaan vaikeaa aikaa teknologiateollisuuden yrityksissä, sanoo etujärjestön toimitusjohtaja Jaakko Hirvola tiedotteessa.

Tuoreimmat aiheesta

Teollisuus