Tekstimuotoiset sisällöt noudattavat Yle-lakia, katsoo Ylen hallintoneuvosto

Ylen tunnus Ylen Pasilan studioilla Helsingissä 21. tammikuuta 2024.
Ylen tunnus Ylen Pasilan studioilla Helsingissä 21. tammikuuta.LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Julkaistu 20.03.2024 11:45

MTV UUTISET – STT

Hallintoneuvoston mukaan nykyisen kaltainen tekstimuotoinen uutisointi on tarpeen, jotta Yle voi toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä.

Ylen tekstimuotoiset sisällöt noudattavat Yle-lakia, katsoo Ylen hallintoneuvosto.

Ylen hallintoneuvosto sai lokakuussa Medialiitolta kirjeen, jossa liitto arvioi Ylen tekstimuotoisten sisältöjen olevan yleisradiolain ja EU:n valtiontukisääntelyn vastaisia. Kirjeessä esitettiin myös rajoituksia Ylen tekstimuotoiseen julkaisuun.

Ylen hallintoneuvosto kertoo saaneensa asiasta selvityksen Yleisradiolta ja kahdelta hallintoneuvoston valitsemalta ulkopuoliselta asiantuntijalta sekä kuulleensa Medialiittoa.

Hallintoneuvoston mukaan selvityksen perusteella ei ole viitteitä siitä, että Yleisradion tekstimuotoinen sisältö olisi toteutettu vastoin yleisradiolain vaatimuksia. Myöskään Medialiiton esittämille rajoituksille tekstimuotoisen sisällön julkaisusta ei hallintoneuvoston mukaan löydy perusteita.

– Tekstimuotoiset sisällöt ovat tärkeä osa Ylen julkista palvelua. Nykyisen kaltainen tekstimuotoinen uutisointi on tarpeen, jotta Yle voi toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä. Tätä edellyttää muun muassa kansalaisten jokapäiväinen tiedonsaantioikeus ja erityisesti kriisiaikoina tärkeä huoltovarmuus, hallintoneuvoston tiedotteessa sanotaan.

Hallintoneuvosto kertoo kuitenkin pyytäneensä läpinäkyvyyden vuoksi Yleisradion hallitusta laatimaan selkeät kirjalliset ohjeet Yleisradion käytännöistä tekstimuotoisen sisällön julkaisutoiminnan osalta sekä selvittämään mahdollisuuksia valvonnan tehostamiseen.

Lue myös: Yle: Kolme hallintoneuvoston jäsentä vaatii Israel-boikottia Euroviisuihin

Tuoreimmat aiheesta

Yle