TV-lähetyksissä siirrytään teräväpiirtoaikaan – Mistä tietää, että oma televisio pitää vaihtaa?

AOP televisio antenni varis 1.03735570
Kuvituskuva. Vaihdos on askel kohti televisiolähetysten teräväpiirtoaikaa, johon siirrytään kokonaan ensi vuonna.All Over Press
Julkaistu 09.11.2024 08:23

MTV UUTISET – STT

Suomalainen televisio on kokenut useita mullistuksia historiansa aikana: 70-luvulla hypättiin väriin, 2000-luvun alussa digiaikaan. Nyt televisio on jälleen uuden äärellä, kun ensi vuonna siirrytään kokonaan parempilaatuisiin tv-lähetyksiin eli teräväpiirtoaikaan.

Perusmuotoiset SD-lähetykset päättyvät Ylellä 31. maaliskuuta 2025 ja muilla Suomen kanavilla 30. kesäkuuta. Muutos koskee vapaasti katsottavissa olevia kanavia.

Osassa talouksia televisio pimenee siis viimeistään ensi kesänä, jos kuluttaja ei huolehdi vastaanottimensa HD-yhteensopivuudesta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan uhkakuva koskee noin seitsemää prosenttia television omistavista suomalaisista.

– Me olemme tutkimusten perusteella arvioineet, että noin 93 prosenttia television omistajista on sellaisia, joilta siirtymä ei edellytä toimenpiteitä, Artturi Kavaja Traficomilta sanoi STT:lle.

Osana muutosta television kanavapaikat vaihtuvat 19. marraskuuta antenniverkossa, kertoi langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori Digita lokakuun lopussa.

STT kysyi Traficomilta ja Digitalta, mitä muutos tarkoittaa tavalliselle kuluttajalle ja miten siihen pitää varautua.

Mitä marraskuun 19. päivä tapahtuu?

Tiistaina 19. marraskuuta television kanavapaikat vaihtuvat antenni-tv-verkossa. Muutostöitä tehdään kello 10–15 välillä, jolloin antenni-tv-verkossa esiintyy katkoksia kaikkialla Suomessa.

Vapaasti vastaanotettavien kanavien HD-teräväpiirtoversiot löytyvät jatkossa ensimmäisinä kanavapaikoilta 1–20. Perusmuotoiset kanavat puolestaan siirtyvät paikoille 21–39.

Kaapeli-tv-verkoissa vastaava muutos on tehty jo aiemmin.

Mitä antenni-tv-verkon kuluttajan täytyy silloin tehdä?

Kanavapaikkojen vaihtumisen jälkeen täytyy television kanavat hakea uudelleen.

Digita tiedottaa erikseen, kun uudelleen haun voi tehdä.

Osa uudemmista televisioista osaa Digitan liiketoimintapäällikkö Jani Saaren mukaan hakea kanavat uudelleen automaattisesti. Toiset mallit taas eivät tee muutosta automaattisesti, vaan kuluttajan pitää tehdä kanavahaku uudestaan itse.

Ohjeet kanavahaun tekemiseen voi tarkistaa oman laitteen ohjekirjasta. Myös Digitan kuluttajapalvelu Digita Info palvelee asiakkaita pidennetyin aukioloajoin.

Mistä tietää, että televisio pitää vaihtaa?

Siirtymä teräväpiirtolähetyksiin koskettaa kaikkia talouksia huolimatta siitä, tuleeko signaali omaan vastaanottimeen antennin vai kaapelin kautta. Kaikkien televisionkatsojien täytyy siis varmistaa, että oma laite on HD-yhteensopiva.

Jos televisiosta näkee ohjelmaa kanavilta, joiden perässä on kirjainyhdistelmä HD, laite on yhteensopiva, Kavaja selittää.

Jos televisio ei tue HD-lähetyksiä, se pitää vaihtaa, jos tv-lähetyksiä haluaa jatkossakin katsoa.

HD-yhteensopivuuden tarkistaminen on kuluttajan vastuulla, vaikka asuisikin taloyhtiössä.

Mistä uusi televisio?

Saaren mukaan kaupoissa tällä hetkellä myytävänä olevat mallit ovat lähtökohtaisesti HD-yhteensopivia.

Gigantin ja Verkkokauppa.comin viestinnästä vahvistetaan tieto STT:lle.

Jos ei halua ostaa uutta televisiota, kuluttaja voi ostaa myös HD-yhteensopivan digiboksin.

Lue lisää: TikTokia syytetään kahden teinin itsemurhasta

Tuoreimmat aiheesta

Televisiot