Tennislegenda Boris Becker tuomittu vankeuteen

17.57645644
Boris Becker tuomittiin Lontoossa kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.
Julkaistu 29.04.2022 17:56(Päivitetty 29.04.2022 18:05)

MTV URHEILU - Reuters - Antti Rämänen

Tenniksen moninkertainen grand slam -voittaja Boris Becker on saanut kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen varojensa piilottamisesta konkurssin yhteydessä.

LUE MYÖS: Syyttäjä: Tennislegenda piilottanut ikoniset voittopokaalinsa – velkaa lähes 60 miljoonaa euroa

Oikeus totesi Lontoossa käydyssä istunnossa 54-vuotiaan Beckerin piilottaneen omaisuuttaan satojen tuhansien puntien edestä. Beckerin epäiltiin kätkeneen muun muassa vuoden 1985 Wimbledonin mestaruuspokaalinsa ja muita arvokkaita palkintoja sekä siirtäneensä varoja ex-vaimojensa tileille.

Saksalaissyntyinen mutta Britanniassa asuva Becker vangittiin aiemmin huhtikuussa. Hänet julistettiin konkurssiin vuonna 2017. Becker istuu puolet tuomiostaan ehdottomana ennen vapautumistaan ehdonalaiseen.

Becker kiisti koko oikeudenkäynnin ajan syyllistyneensä omaisuutensa kätkemiseen.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis